Digitaalinen itsenäisyys -kansalaisaloite on herättänyt laajaa huomiota, ja reilussa kuukaudessa sen on allekirjoittanut yli 37 000 suomalaista. Myös Viite – Tieteen ja teknologian vihreät tukee aloitetta.
Yhteiskuntamme nojaa yhä vahvemmin digitaalisiin ratkaisuihin ja järjestelmiin. Lainsäädännön on pysyttävä mukana nopean kehityksen tahdissa ja tunnistettava sen tuomiin muutoksiin liittyvät riskit. Olemme kuin huomaamatta ajautuneet tilanteeseen, jossa Suomen valtion ja suomalaisten data on EU:n ulkopuolisten toimijoiden palvelimilla. Data voi tällöin olla toisten maiden hallinnon armoilla.
Kun on kyse kansalaisten perusoikeuksista, kriittisen tärkeiden palveluiden toimivuudesta sekä demokratian ja oikeusvaltion turvaamisesta, Suomella ei ole varaa välinpitämättömyyteen. On vastuullista, että pyrimme määrätietoisesti vähentämään riippuvuutta toimijoista, jotka ovat EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten hallitusten määräysvallassa.
Digitaalinen kriisinkestävyys on olennainen osa Suomen kokonaisturvallisuutta. Yhteiskunnan toimivuuden ja ihmisten arjen kannalta keskeisten palveluiden toimintavarmuuden on oltava omissa käsissämme. Meidän on voitava luottaa siihen, että EU:n ulkopuoliset valtiot eivät pääse vaikuttamaan yhteiskuntamme keskeisimpiin toimintoihin.
Samalla kysymys on myös taloudellisesta valinnasta. Suuntaamalla hankintoja enemmän kotimaisille toimijoille pystymme luomaan uusia työpaikkoja ja osaamista sekä vahvistamaan suomalaisten yritysten kilpailukykyä.
Suomen on toimittava digitaalisen itsenäisyytemme turvaamiseksi nyt, ennen kuin on liian myöhäistä. Kansalaisaloitteen vaatimukset ovat:
- Suomen kriittiset tietojärjestelmät on rakennettava eurooppalaisin ja kotimaisin ratkaisuin.
- Maksujärjestelmät, terveystiedot ja verojärjestelmät on pidettävä eurooppalaisten käsissä.
- Euroopan tulee investoida omaan teknologiaansa, ei yhdysvaltalaisiin jätteihin.
Allekirjoita kansalaisaloite: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/16691
https://digitaalinenitsenaisyys.fi/
https://mementomori.social/@digitaalinenitsenaisyys
https://bsky.app/profile/digitaalinenitsenaisyys.fi
https://www.threads.com/@digitaalinenitsenaisyys
https://www.instagram.com/digitaalinenitsenaisyys/
https://www.facebook.com/digitaalinenitsenaisyys/
https://www.tiktok.com/@digitaalinenitsenaisyys