Viitteen strategia 2026–2032

Tämä dokumentti on Viite – Tieteen ja teknologian vihreät ry:n visio ja strategia. Dokumentissa määritellään, millainen järjestö Viite tulevaisuudessa on (visio), ja miten tähän tavoitteeseen päästään (strategia).

Strategia on syntynyt Viitteen strategiatyöryhmän työn tuloksena vuonna 2025. Strategian tausta-aineistoina käytettiin aikaisempien puheenjohtajien haastatteluja, jäsenkyselyitä vuosilta 2020 ja 2022, sekä strategiatyötä varten järjestettyjä työpajoja paikallisyhdistysten aktiiveille ja Viitteen liittohallitukselle. Strategian hyväksyy Viitteen liittokokous joulukuussa 2025.

Visio: Viite vuonna 2032

Viite on osana Vihreitä toimiva, rohkeasti kokeileva ja tulevaisuuteen suuntautunut järjestö. 

Viite on tunnustettu ja tunnistettu sekä puolueessa että laajemmin poliittisista avauksistaan ja toimintatavoistaan, jotka luottavat tutkittuun tietoon, keskittyvät asiakysymyksiin ja purkavat vastakkainasetteluja.

Viite on moninaisten jäsentensä näköinen yhteisö, jonka kasvava toiminta on vakaalla pohjalla.

Strategiset kärjet

  • Tuotamme puolueelle uutta ajattelua ja kasvua: 

Viite tekee uusia, poliittisesti merkittäviä aloitteita ja avauksia. Avauksissa nojataan vahvasti viiteläisten asiantuntemukseen eri aloilta, sekä Viitteen piirissä koordinoituun työskentelyyn. Viite kokeilee myös uudenlaisia toimintatapoja, ja on mukana puolueen toiminnan ja poliittisen ajattelun kehittämisessä. 

Suhteessa puolueen strategiaan, tämä strategiakärki tukee erityisesti tavoitetta “Luomme yhdessä rohkeita tulevai­suuden ratkaisuja ja uusia tapoja tehdä politiikkaa.”

  • Tuotamme uusia poliittisia avauksia ja pamfletteja, joiden valmisteluun osallistetaan laajasti viiteläisten asiantuntemusta.
  • Perustamme temaattisia työpajoja ja työryhmiä, joissa käytämme monipuolisesti eri alojen asiantuntijoita, tuottaaksemme luovia uusia perusteltuja ratkaisuja yhteiskunnallisesti merkittävien kysymysten ratkaisemiseksi. 
  • Keräämme säännöllisesti ja systemaattisesti palautetta paikallisyhdistyksiltä ja jäsenistöltä, ja viemme esiin nousseita asioita eteenpäin puolueen sisällä ja eri työryhmissä.
  • Rakennamme Viitteen toimintaa strategisesti ja tulevaisuuteen suuntautuen.

“Viite on osana Vihreitä toimiva, rohkeasti kokeileva ja tulevaisuuteen suuntautunut järjestö.”

  • Rakennamme monipuolista kuvaa Vihreistä:

Viitteen brändi on kirkas ja näkyvä sekä puolueelle että laajemmin. Kuva Viitteestä ja viiteläisistä on asiapitoinen ja tutkittuun tietoon nojaava. 

Suhteessa puolueen strategiaan, tämä strategiakärki tukee erityisesti tavoitetta “Vaalityömme on osaavaa, mukaansa­tem­paavaa ja tuloksel­lista.”

  • Kirkastamme Viitteen brändiä nostamalla rohkeasti viiteläisiä teemoja esiin niin puolueen sisällä kuin sen ulkopuolellakin, esimerkiksi yhteiskunnallisessa keskustelussa.
  • Hyödynnämme Viitteen markkinoinnissa ajankohtaisia tapahtumia ja yhteiskunnallisia hetkiä, kuten vaalit ja erilaiset tieteen merkkipäivät.
  • Toimimme aktiivisesti puolueen sisällä kannustaen jäseniä puolueen työryhmiin (sekä ohjelma- että asiantuntijatyöryhmät) sekä puolueen päättäviin elimiin.
  • Osallistumme vaalityöhön ja ehdokashankintaan pitämällä esillä viiteläisiä ehdokkaita ja teemoja.

“Viite on tunnustettu ja tunnistettu sekä puolueessa että laajemmin poliittisista avauksistaan ja toimintatavoistaan, jotka luottavat tutkittuun tietoon, keskittyvät asiakysymyksiin ja purkavat vastakkainasetteluja.”

  • Palvelemme jäseniämme: 

Viite palvelee nykyisiä ja tulevia jäseniä ja jäsenjärjestöjä. Toiminta Viitteessä on tuloksellista, antoisaa ja merkityksellistä. Prosesseja kehitetään yhä sujuvammiksi. Toiminta on ennakoitavaa, vakaata ja saavutettavaa. Viite on vetovoimainen yhteisö, johon halutaan sitoutua pitkäjänteisesti. 

Suhteessa puolueen strategiaan, tämä strategiakärki tukee erityisesti tavoitetta “Olemme puoluekentän paras paikka vapaaeh­tois­työlle.”

  • Hyödynnämme online-alustoja, kuten Discordia, yhteisöllisenä alustana jäsenten aktivoimiseen ja yhteydenpitoon.
  • Edistämme projektimuotoista ja matalan kynnyksen toimintaa, mikä tekee osallistumisesta helppoa ja palkitsevaa.
  • Kehitämme liiton ja paikallisyhdistysten yhteistoimintaa sujuvaksi ja ennakoitavaksi, panostaen erityisesti vuoropuheluun, toimiviin prosesseihin ja viestintäalustoihin.
  • Järjestämme kiinnostavia tapahtumia jäsenistölle ja potentiaalisille uusille jäsenille. Kutsumme aktiivisesti mukaan eri alojen asiantuntijoita, ja teemme määrätietoista ja jatkuvaa jäsenhankintaa, erityisesti vaalien yhteydessä.
  • Panostamme varainhankintaan ja lisäämme vakavaraisuutta muun muassa talouden pitkäjänteisellä suunnittelulla.

“Viite on moninaisten jäsentensä näköinen yhteisö, jonka kasvava toiminta on vakaalla pohjalla.”

Toimeenpano

  • Viestintä: visualisoinnista ja viestinnästä vastaa liittohallitus. Suunnitelma laaditaan ja toteutetaan alkuvuodesta 2026.
  • Toimeenpanosuunnitelma: suunnitelman strategian toteuttamisen konkreettisista toimenpiteistä, niiden priorisoinnista ja aikataulusta laatii liittohallitus. Liittohallitus arvioi säännöllisesti strategian toteutumista.