Viite julkaisee keväällä 2025 kunta- ja aluevaaliehdokkaidensa kirjoituksia liiton nettisivuilla ja sosiaalisen median kanavilla.

Suomen sote-palveluiden tulevaisuus riippuu kriittisesti siitä, että alalle löytyy riittävästi osaavaa ja motivoitunutta henkilökuntaa. Hoitajapula ei ole uusi ilmiö, mutta nyt sen vaikutukset ovat saavuttaneet kriittisen pisteen: vuoteen 2040 mennessä Suomesta voi puuttua jopa 35 000 hoitajaa – ja koko sote-alalle tarvitaan seuraavien vuosikymmenten aikana jopa 200 000 uutta työntekijää. Tämä on hälyttävä tilanne, joka vaatii välittömiä toimia ennen kuin ongelma syvenee entisestään.

Ironista kyllä, juuri kun tilanne pahenee, säästötoimet ja yt-neuvottelut johtavat hoitohenkilöstön lomautuksiin ja irtisanomisiin. Tämä on vastoin kaikkea järkeä: terveydenhuollon kriisin ratkaisemisen sijaan sitä pahennetaan. Lopputulos on se, että yhä useampi jää ilman oikea-aikaista hoitoa – ja jonottamalla kukaan ei parane. Päinvastoin, inhimillinen kärsimys lisääntyy ja kustannukset kasvavat pitkällä aikavälillä.

Ensimmäinen ja tärkein keino ratkaista hoitajapula on panostaa palkkaukseen ja työoloihin. Hoitotyö on jo pitkään ollut aliarvostettua, ja matalat palkat sekä kasvava työkuorma ovat johtaneet monilla alanvaihtoon. Jos haluamme varmistaa, että yhä useampi hakeutuu sote-alalle ja pysyy siellä, työolosuhteiden on oltava inhimilliset ja palkkauksen oikeudenmukainen.

Nyt on aika muuttaa ajattelutapaa: hoitajat eivät tarvitse pelkkiä itse tulostettavia kiitoskortteja tai Finlandia-talon juhlavalaistuksia kiitokseksi työstään. He tarvitsevat kunnollista palkkaa ja työoloja, joissa jaksaa tehdä työnsä. Perinteiset tuottavuuden mittarit eivät tunnista hoitotyön todellista arvoa, mutta kansalaiset sen ymmärtävät. Neljä viidestä suomalaisesta kannattaa hoitajien palkkojen ja työolojen parantamista. Päätöksentekijöiden on aika kuunnella kansan tahtoa ja toimia.

Työvoiman tarve sote-alalla on kuitenkin niin suuri, että kotimainen työvoima ei yksin riitä. Siksi ulkomainen työvoima tulee olemaan ratkaisevan tärkeä osa sote-alan tulevaisuutta ja ihmisten hoidon saantia. Jotta Suomi houkuttelee hoitajia ulkomailta, on varmistettava, että he saavat asianmukaista tukea niin kielitaidossa kuin suomalaisen työelämän käytänteiden omaksumisessa. Tämä on tärkeää paitsi hoitajien viihtyvyyden, myös potilasturvallisuuden kannalta.

Samalla on huolehdittava siitä, että ulkomaalaisia hoitajia kohdellaan oikeudenmukaisesti. Työperäisen maahanmuuton ei pidä tarkoittaa alipalkattua työvoimaa, vaan osaajia, jotka saavat samat oikeudet ja edut kuin suomalaiset kollegansa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset ovat yhteiskuntamme peruspilareita. Heidän hyvinvointinsa, työturvallisuutensa ja oikeudenmukainen palkkansa ovat investointeja, joilla varmistetaan suomalaisten terveys ja hyvinvointi. Panostukset hoitajien ja sote-henkilöstön koulutukseen ja työoloihin sekä sote-alan innovaatioihin eivät ole menoerä, vaan säästöä pitkällä aikavälillä: hyvin toimiva terveydenhuolto ehkäisee ongelmia, vähentää kalliita erikoissairaanhoidon kustannuksia ja parantaa kansanterveyttä.

Eva Tawasoli
Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja, kunta- ja aluevaltuutettu

Somelinkit:
https://www.facebook.com/evatawasoli
https://www.instagram.com/evatawasoli/
https://www.youtube.com/channel/UC2ZatwRAiM5U7pMBjFV2yVg
https://www.tiktok.com/@evatawasoli
https://www.threads.net/@evatawasoli