Vihreiden puoluekokouksessa 28.-29.9. viiteläiset edustajat pitivät useita hienoja puheenvuoroja poliittisessa keskustelussa sekä strategian, sääntömuutosten ja puoluekokousaloitteiden lähetekeskusteluissa. Jaamme näitä puheenvuoroja liiton nettisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Lauri Savonen puhui poliittisessa keskustelussa yhteisen katsomusaineen puolesta.
Hyvä puoluekokousväki,
Suomen kouluissa opetetaan rinnakkain kahta eri katsomusainetta: Uskonnon oppiaineessa tarkastellaan uskontoja ja uskonnollisia ilmiöitä ja elämänkatsomustiedossa keskitytään esimerkiksi ihmisoikeuksiin, identiteettiin ja kestävään kehitykseen.
Uskontoja elämänkatsomustiedossa ei sen sijaan käsitellä lähes lainkaan, mikä voi tulla monelle yllätyksenä. Itse asiassa elämänkatsomustiedon opetussuunnitelma antaa perusteet vain muutamalle maailmanuskontoja käsittelevälle oppitunnille koko 9-vuotta kestävän peruskoulun aikana ja lukiossa tilanne on samankaltainen.
Molemmissa oppiaineissa on siis paljon sellaista, mitä toisessa ei ole, mutta jota olisi kuitenkin tärkeää opettaa ihan jokaiselle oppilaalle. Siksi onkin typerää, että kouluissa oppilaat jaetaan kahteen eri oppiaineeseen sen perusteella mihin uskontokuntaan kukin kuuluu tai ei kuulu. Systeemi on sekava, epätasa-arvoinen ja kallis.
Ratkaisuiksi on ehdotettu kaikille pakollista elämänkatsomustietoa tai elämänkatsomustiedon avaamista kaikille. Näistä ET:n avaaminen ei korjaisi sekavia opetusjärjestelyitä ja oppilaat jäisivät edelleen paitsi jommankumman oppiaineen tärkeistä sisällöistä. Kaikille pakollinen elämänkatsomustieto taas tarkoittaisi uskonnollisen yleissivistyksen ja uskontotiedon katoamista kouluista lähes kokonaan. Tämä olisi uskonnollisesti monimuotoisessa maailmassa ongelmallista.
Oikeastaan vain yksi ratkaisu todella korjaisi ongelman ja se olisi nykymuotoisten uskonnon ja elämänkatsomustiedon oppiaineiden lakkauttaminen kokonaan. Tämän jälkeen näiden oppiaineiden tilalle tulisi luoda yksi uusi kaikille yhteinen katsomusaine, jonka sisällöt ja painopisteet valittaisi aidosti vastaamaan nykyajan ja tulevaisuuden tarpeita.
Kiitos.
Lauri Savonen
Puoluekokousedustaja, Helsingin tieteen ja teknologian vihreät