Yritän nyt kahdessa minuutissa tiivistää vihreän talousajattelun. Wish me luck.
Oikeasti talousasioissa kyse on planeettamme tulevaisuudesta. Talous on niukkuuden jakamista, ja niukkuutta meillä riittää: hiilitaseemme on reilusti pakkasella, lajikato kiihtyy ja yhä harvempi uskoo järjestelmämme olevan oikeudenmukainen.
Näitä ei voida ratkaista keskusjohtoisesti. Digitalisaatio ja keskinäisriippuvuudet ovat tehneet maailmasta niin monimutkaisen, ettei sellaista valistunutta diktaattoria olekaan, joka siitä selviäisi. Tarvitaan parviälyä, ja markkinatalous on juuri sitä.
Parempaa spontaanin järjestäytymisen mallia ei ainakaan vielä ole keksitty, ja liberaaliin ihmiskuvaan uskovalle ihmisiin luottamisen pitäisi olla ainoa vaihtoehto.
Samalla tarvitaan rajoja: hiilitasetta ei saa ylittää, luonnolla on itseisarvonsa ja jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen elämään. Rajat ovat rakkautta.
Rajat pitää kuitenkin muotoilla oikein. Varallisuusverossa ei ole järkeä niin kauan kuin pääoma liikkuu vapaasti. Hiilimarkkinoissa ei ole järkeä niin kauan kuin annetaan ilmaisia päästöoikeuksia. Vuokrakattojen ja muiden vastaavien toimien haitat on dokumentoitu kerrasta toiseen.
Me haemme kaikkien hyvinvointia (toisin kuin kamreeripuolueet) käyttäen markkinoita viisaasti (toisin kuin vasemmistopuolueet) ympäristön asettamat rajoitteet huomioiden (toisin kuin kukaan muu). Tätä on se omaleimainen talouspolitiikka, jossa ei joudu valitsemaan fiksujen tapojen ja fiksujen tavoitteiden välillä. Tämän takia minä olen vihreä.
Tällaisella yläpilvellä emme pääse kuitenkaan koskaan maaliin. Meillä on jo suunnitelma siitä, miten pääsemme perustuloon. Meillä tulee olla myös konkreettiset askeleet, miten pääsemme post-growth-talouteen, jossa markkinataloudelle on asetettu oikeat rajat.
Pitkällä vaelluksella pitää kertoa tarinoita, muuten määränpää unohtuu. Ohjelmamme ovat täynnä pieniä hyviä toimia, mutta oikeasti tarvitsemme talouspoliittisen ohjelman, jossa langat vedetään yhteen tarinaksi siitä, miten talous viherretään.