Pehmeitä asioita kannattaa analysoida kovilla numeroilla aina jos voi. Monella pidempään mukana olleella voi olla tunne, että Vihreissä ihmisten vaihtuvuus on kovin suurta. Mutta onko se oikeasti? Tein hiljattain Verde-lehteen analyysin ehdokkaiden vaihtuvuudesta kuntavaaleissa. Se on kohtuullinen mittari yleiselle vaihtuvuudelle, vaikkei olekaan täydellinen. Löysin kaksi lukua: 3 vuotta, ja 20%.
Kolme vuotta on puoliintumisaikamme. Siinä ajassa puolet ehdolla olleista jättää pelin kesken. Muissa puolueissa tuo aika voi olla lähes tuplasti pidempi. Kaksikymmentä prosenttia on vuosivaihtuvuutemme. Yrityksissä yli kymmenen prosentin vuosivaihtuvuus katsotaan hälytysrajaksi, jonka jälkeen toiminnan jatkuvuus alkaa vaarantua.
Käsiä hiukan heilutellen voi siis sanoa, että meidän vaihtuvuutemme on lähes tuplasti sen mitä muilla, ja mitä sen on syytä olla.
Vaihtuvuus sinällään on hyvä asia, mutta nykyinen taso alkaa jo haitata käytännön työtä kentällä. Kun jatkuvuutta on niin vähän, jokainen uusi aktiivisukupolvi joutuu keksimään pyörän uudelleen muutaman vuoden välein. Mikä lisää uupumusta. Mikä lisää vaihtuvuutta.
Tuon kierteen voi pysäyttää. Käytännössä yhdistyksissä täytyy muistaa ne kaksi asiaa joita vanhat aktiivit tarvitsevat siinä missä uudetkin: arvostus ja mielekäs tekeminen. Kunhan näitä on tarjolla aivan kaikille, ongelma katoaa. Se ei ole rakettitiedettä.