Puolueilta vaaditaan tutkittuun tietoon perustuvaa politiikkaa. Luulisi, että tiede ja tutkimus olisivat puolueiden erityisessä suojeluksessa, ja jokaisella puolueella olisi oma tiedepoliittinen järjestö.
Todellisuudessa Vihreä liitto on ainoa suomalainen puolue, jolla on tieteeseen ja teknologiaan keskittyvä jäsenjärjestö. Viite – Tieteen ja tekniikan vihreät ry perustettiin vuonna 2008, kun yhdistyksen perustajat halusivat informoida Vihreän liiton sisäistä keskustelua tieteen ja teknologian kehityksestä ja tarjota Vihreät nuoret ja opiskelijat – ViNO ry:n jäsenille luontevan paikan jatkaa toimintaa Vihreissä valmistumisensa jälkeen.
Tieteen lisäksi Viite painottaa teknologiaa, koska tekniikan nopea kehitys on muuttamassa radikaalisti ihmisten elämää ja yhteiskunnan rakenteita. Teknologiapolitiikka ratkaisee kansakuntien kilpailukyvyn, ja teknologian sääntely määrittelee yhteiskunnan arvopohjan. Esimerkiksi, voiko lastensuojelu tehdä ennakoivan intervention tekoälyn tekemän riskiarvion perusteella?
Luulisi, että jokaisen puolueohjelman etusivulla olisi joukko kunnianhimoisia teknologiapoliittisia linjauksia.
Vuosikymmenessä Viite on kasvanut 600 jäsenen yhdistykseksi, jolla on omia alayhdistyksiä, alaviitteitä useilla yliopistopaikkakunnilla. Viite alaviitteineen on nykyään Vihreiden kolmanneksi suurin jäsenyhdistys, jonka mielipiteillä on painoa puolueen päätöksenteossa.
Viite tunnetaan vihreissä kyseenalaistajana, joka on haastanut puolueen kantoja aina kun viimeisin tutkimus on antanut siihen aihetta. Viite on kyseenalaistanut esimerkiksi emopuolueen ydinvoima- ja geenimuuntelukantoja sitä mukaa kun teknologia on kehittynyt ja ilmastokriisi syventynyt. Jos me haluamme pysäyttää käynnissä olevan sukupuuttoaallon ja pelastaa sivilisaatiomme ilmastonmuutokselta, meidän on hyödynnettävä kaikkia käytettävissä olevia keinoja, myös sellaisia teknologioita, joita olemme niiden aiemmissa kehitysvaiheissa vastustaneet.
11-vuotias Viite haluaa toimia esimerkkinä muille puolueille. Missä ovat Tiededemokraatit, Persututkijat ja Kansallinen insinööriyhdistys? Olisi paljon antoisampaa käydä tiede- ja teknologiapoliittista keskustelua Suomen ja maailman tulevaisuudesta, kun olisi joku, jonka kanssa väitellä.
Jyrki J. J. Kasvi, ex-kansanedustaja ja Espoon vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja. Viitteen ja Espoon alaviitteen perustajajäsen.