Maailmanlopunuutisointi ja ahdistuksen lietsominen globaaleista ongelmista on tällä hetkellä mediassa pinnalla. Klikkiotsikoiden ja sosiaalisen median ympäristössä pelko, ahdistus, huoli ja syyllistäminen ovat tehokkaita välineitä nopeiden tunnereaktioiden herättämiseksi.
Jos viestin tehtävä on ensisijaisesti meemiytyä, levitä ja tuottaa rahaa, näkyvyyttä tai valtaa lähettäjälleen, tällöin kannattaa keskittyä jo valmiiksi oikeaa mieltä oleviin ihmisiin. Viesti herättää ahdistuksen tunteen ja sen jakaminen näyttäytyy hetken aikaa ainoana keinona jotenkin nopeasti lievittää tätä ahdistusta. Mutta jos perimmäisenä tavoitteena on ympäristöongelmien ratkaiseminen ja uusien ihmisten saaminen mukaan, tämä strategia ei välttämättä toimi ja voi olla jopa vaarallinen.
-
- Maailmanloppuotsikko on harvoin hyvää tiedeuutisointia:Tiede tarkastelee rajattua kohdetta ja tekee niissä rajoissa päätelmiä, joista edelleen voidaan johtaa päätelmiä ja teorioita. Toisaalta nykyaikainen yksirivinen mehevä uutisotsikko kaipaa jo kärkeen mieluusti esimerkiksi syyllistä, arvottamista ja varmuutta. Esimerkkinä on taannoin viraaliksi lähtenyt hyönteisten häviämisotsikko, joka kuvasi kemikalisoitumisen ensisijaiseksi ongelmaksi. YLE kyllä linkkasi alkuperäiseen artikkeliin, mutta sitä ei oltu luettu. (Sittemmin YLE on korjannut uutisointiaan.) Alkuperäinen tutkimus totesi alkutuotannon aiheuttaman habitaattien katoamisen olevan suurin tekijä. Lisäksi tarkastelun kohteena olivat vain vaarantuneet hyönteislajit ja nekin rajatusti.
- Kestävyysongelmat ovat pirullisia ongelmia (wicked problem): On paikkansa pitäviä tosiasioita: ”Ihmisen toiminta muuttaa ilmastoa”, ”Habitaatien häviäminen on haitaksi hyönteisille”. Mutta siirryttäessä ylätasolta alemmas, aletaan olla monimutkaisten vaikutusketjujen ja verkkojen äärellä. Niistä tehty some-mittainen viesti on helposti jo niin karkea yleistys, että ollaan lähellä valetta. Siksi pirullinen ongelma sopii huonosti käsiteltäväksi yhtenä klönttinä yksittäisiin kuluttajapäätöksiin tai lasten kasvattamiseen.Kokonaisuudesta pitää ottaa esiin yksittäisiä ketjuja, esimerkiksi ”muovikierrätys” tai ”kestävä liikkuminen”, joista voidaan sitten tehdä usein riittävän hyviä yleistyksiä kuten ”vältä lentämistä” tai ”PE-muovien kierrätys kannattaa”. Mutta käsiteltäessä muovikysymystä laajemmin, pitää huomioida myös esimerkiksi seuraavat seikat:
-
- muovin käytön merkitys esimerkiksi ruokahävikin vähentämisessä ja hygieniassa
- markkinoille tulevien muovien määrä ja laatu, mikä ratkaistaan tuotesuunnittelussa
- järjestelmään vuotavat muovit (nettikauppa) ja siitä roskaantumisessa häviävät muovit
- kierrätysjärjestelmän tehokkuus (pantti, tuottajavastuu, energiahyödyntäminen) ja eri ohjauskeinot (lait, verotus)
- muovia korvaavien järjestelmien kestävyys (biomateriaalien raaka-aineiden tuotanto, kierrätettävyys ja ympäristövaikutukset)
Siksi kuluttajan ja markkinoiden vastuulle ei voi sälyttää kokonaisuutta vaan tarvitaan poliittista päätöksentekoa ja sääntelyä.
-
- Ympäristönsuojelussa on tärkeyshierarkioita: Tämä koskee kaikkea ympäristönsuojelua, mutta otetaan taas hyönteiset esimerkiksi. Hyönteisissä on vieraslajeja, jotka leviävät ja runsastuvat haitallisesti, esimerkkinä Suomessa lehtipuille vaarallinen aasianrunkojäärä. Luonnonsuojelu vaatii aktiivisesti tällaisen lajin vähentämistä. Toiset lajit vaativat ihmisen toimia pysyäkseen yllä, esimerkiksi kulttuurimaisemien lajit ovat sidoksissa laiduntamiseen. Jos niitty jää omilleen, habitaatti menetetään. Ihminen on ehtinyt olla täällä sen verran pitkään, että toiminta on myös luonut ekologisia lokeroita, ei pelkästään hävittänyt niitä.Jos nisäkäslaji katoaa, katoavat myös siihen erikoistuneet loiset. Ihminen ainoana lajina voi pyrkiä eroon loisistaan käyttäen lääketiedettä ja teknologiaa. On kohtuullinen konsensus, että jos satiainen, lutikka tai malariasääski häviäisivät, ei menetys ole ekosysteemille suuri.On myös hyönteisiä, joilla on tunnistettu ja erittäin tärkeä rooli elonkehän ja ekosysteemipalveluiden toiminnassa. Esimerkiksi pölyttäjähyönteiset (mehiläiset), tuholaisia torjuvat petohyönteiset (leppäkertut, hämähäkit) sekä ravinteita kierrättävät hajottajat (raato- ja lantakuoriaiset ja torakat), jotka ovat tärkeä ravinnon lähde monelle lajille.Siksi on koko luonnon ja ihmisen kannalta erittäin merkityksellistä, onko meillä sadan vuoden päästä aasianrunkojääriä ja satiaisia vai mehiläisiä, lantakuoriaisia ja torakoita. Ei ole kovinkaan olennaista puhua hyönteisistä kokonaisuutena ja vetää niistä some-kohuotsikoita.
- Ahdistus ei aktivoi kaikkia – ja voimme oppia uskosta: Ihmisen aivoissa on sekä uskon että ahdistuneisuuden taipumus. Vaikka ilmastonmuutos ei ole uskonasia, se herättää voimakkaita tunteita. Osalla ihmistä ahdistuksen tunne tuottaa toimintaa, osalla ahdistuneisuus passivoi.Ihmisten reaktioista maailmanlopun viestiin on paljon tapauskertomuksia uskonnosta. Seuraaja myy kaiken omaisuutensa, hylkää läheisensä ja asettuu odottamaan loppua. Kristalliarkkia odottava tai helvettiä pelkäävä ihminen on asiastaan äärimmäisen varma. Hän on varma, että tunne on totuus. Kaikki hänen havaintonsa maailmasta alistetaan tälle totuuden tunteelle. Ihminen voi jopa surmata omat lapsensa. Ahdistus on tunne, jolla on perusteensa. On ollut järkevää ja rationaalista ahdistua siitä, onko aitassa viljaa tulevan talven yli. Mutta itse ahdistuneisuushäiriöstä kärsivänä tiedän, että jossain kohtaa tunne menee yli ja vie toimintakyvyn. Ymmärrys siitä, miten priorisoida ja mikä on tärkeää menetetään. Ympäristöasioista ahdistunut ihminen alkaa tuntea syyllisyyttä omasta elämästään. Kuten uskossa, myös ahdistuneisuudessa voi maailman havainnointi yksipuolistua ja latistua. Ihminen voi myös torjua kaiken ja laittaa ranttaliksi: nyt citymaasturi tänne, minun jälkeeni vedenpaisumus.Tutkimus ei tue sitä, että ahdistusviestintä ja pelottelu tukisi järkeviä ratkaisuja. Populisti voi kyllä päästä valtaan luomalla kauhukuvia ja pelottelemalla, mutta tällaisen taktiikan soveltaminen ilmastonmuutokseen ja ympäristöongelmiin on eettisesti kyseenalaista, jos sitoudumme ajatukseen, että jokaisella ihmisellä on ihmisarvo.
- No jätetään sitten kaikki ja hypätään kyydistä?: On toki ihmisiä, jotka pystyvät kokemaan mielekkyyttä maailmasta, vaikka ihmiselämä näyttäytyisi epämiellyttävänä, uhkaavana tai jopa tuhottavana. Tällainen linkolalaisuus ei kuitenkaan ole toimiva, jos tarkoituksena on löytää ratkaisuja pirullisiin ongelmiin, jotka tarvitsevat poliittista päätöksentekoa, talousjärjestelmän muuttamista sekä teknologiaa.Systeemistä irtisanoutuminen voi tuntua henkilökohtaisesti hyvältä lääkkeeltä ahdistuneisuuteen. Mutta laajemmin toteutettuna ollaan takaisin pirullisissa ongelmissa; neliraajahalvautunut tai aivokasvainpotilas ei elä omavaraistaloudessa ja naiset alkavat taas kuolla raskauksiin ja synnytyksiin.Viimeisen ihmissukupolven ajatukseen sopii idea, että eletään jämillä ja häivytään sitten. Mutta jos tarkoituksena on löytää kestävä tulevaisuuskuva eikä antaa tämänhetkisen itseinhon johtaa, pitää pystyä miettimään ylisukupolvisesti sitä aikaa, kun itseä ei enää ole.Emme voi kadota ja jättää ydinjätteitä ja POP-yhdisteitä hiljalleen ruostuviin tynnyreihin.Ihmistä tarvitaan paitsi tiettyjen ekosysteemien ylläpitämiseen, myös ympäristön puhdistamiseen. Ja kun olemme kehittyneet lisää, reissaamaan avaruuteen ja kertomaan tuhansien vuosien päästä muualla, miten olemme ratkaisseet planeetan mittaluokan kestävyyshaasteet ja olleet tuhoamatta lajiamme ydinsodalla. Jos/kun selviämme tästä pullonkaulasta, se on tulevaisuuden vientikelpoinen konsepti.
- No mikä sitten auttaa?:Tutustuin äskettäin tutkimukseen, jossa selvitettiin seitsemän kyvyn (competence) tarvetta pirullisten ympäristöingelmien ratkaisemisessa (Lähde Blok et al. 2016):
- systeeminen ajattelu (systemic thinking)
- ennakointi (foresight)
- strateginen johtaminen (strategic management)
- monimuotoisuuden edistäminen (embracing diversity)
- henkilötaidot (interpersonal)
- ohjeistaminen (normative)
- toiminta (action)
Näistä kaksi viimeistä korostuivat erityisesti ympäristöongelmissa. Ohjeellisuus tarkoittaa, että toimija pystyy arvioimaan ja kehittämään ympäristön kannalta parempia toimintamalleja, jotka noudattavat yhteisön arvoja ja periaatteita. Toiminnallisuus tarkoittaa kykyä saada sekä itsensä että muut toimimaan (actions and counter-actions) paremman maailman puolesta. Molemmat näistä nähdään moraalisina kykyinä. Tunnistetaan oma vastuumme, toimitaan paremman maailman puolesta ja saadaan muutkin mukaan.
Kestävyyshän ei kuvaa maailmaa sellaisenaan vaan se kuvaa tavoitetilaa. Ympäristötoimija on riittävän tietoinen asioista, eikä anna epävarmuuden haitata liikaa toimintaa. Moraalisen tavoitteen perusteella voi tunnistaa oikean toiminnan silloinkin, kun laki ei siihen pakota – mutta pirullisten ongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan ehdottomasti myös lakeja.
Sen sijaan paniikin, maailmanlopun ja klikkiotsikoiden lietsominen ei auta. Kun tutkii noita yllä olevia tarpeita, yksirivinen dystopiaviesti on niille kaikille vahingollinen. Se vie kuulijalta voimat, synnyttää passivoivaa ahdistusta, yhdistää monimutkaisia kysymyksiä liian isoiksi möykyiksi julistaen vaihtoehdottomuutta. Se ei osallista.
Jos ja kun olemme oikeasti kiinnostuneita ekosysteemin ja ihmiskunnan tulevaisuudesta, meidän pitää määrätietoisesti ja analyyttisesti tuottaa yhteisöinä (kunta, valtio, EU, ihmiskunta) systeemisiä ratkaisuja pirullisiin ongelmiin. Näistä ratkaisuista ja niiden osasista ja palasista tulee sitten tiedottaa ja uutisoida siten, että ihmiset kokevat mahdollisuuksia vaikuttaa – siihen, mihin voivat vaikuttaa. Toivon, mahdollisuuksien ja motivaation ylläpitäminen ja edistäminen on kriittistä. Vain tulevaisuudesta kiinnostunut ihminen pistää politiikon lujille siitä, mitä ehdotettu ratkaisu tarkoittaa sadan vuoden päästä. Arviointi on mahdollista ja siihen on työkaluja.
Mari Saario
Kirjoittaja on liiketoimintajohta ja Kaarinan kaupunginvaltuuston ja – hallituksen jäsen.