Vanhusten hyvinvoinnin digitaalinen seuranta – vapautta ja turvaa
Asia, joka alkaa olla itsellenikin ajankohtainen: Vanhusten hyvinvoinnin digitaaliseuranta – vapautta ja turvaa.Haluaisitko, että isoveli valvoisi sinua? Minä itse asiassa haluaisin.Nyt, kun olen pian eläkkeellä ja asun yksin, alan olla huolissani siitä, miten voidaan yhdistää sekä itsenäisyyteni että huolenpito hyvinvoinnistani.
En voi mitenkään ennustaa sitä, miten hyvin tulen jatkossa pärjäämään itse ja minkä verran tarvitsen muiden apua. Kunto voi heiketä niin, että tarvitsen toisen ihmisen apua. Muisti voi heiketä ja saatan lähteä vaeltelemaan ulos löytämättä takaisin.
Poliittisen ohjelman luonnoksessamme ehdotetaan hyödynnettäväksi uusia digitaalisia työkaluja sosiaali- terveydenhuollossa. Kyllä, juuri näin. Kannustan uusien sovellusten tekemiseen ja ennen kaikkea niiden käyttöön ottoon. Olemassahan on jo sovellus, jolla voidaan seurata muistisairaiden liikkumista ja puuttua siihen vain, jos hän lähtee kauemmaksi, mitä ohjelmaan on rajattu eri vuorokaudenaikoina.
Elintoimintojen seuraamiseenkin on olemassa erilaisia sovelluksia, joiden käyttö taitaa olla jo aika yleistä kunnostaan huolehtivien keskuudessa.
Huolenani on tässä vaiheessa, että kaadun pahasti metsässä tai saan sairaskohtauksen ihan kotonani. Ihan mielelläni ottaisin rannekkeen, johon alkuvaiheessa voitaisiin ohjelmoida vain pieni määrä seurantaparametrejä. Iän myötä niitä sitten voitaisiin lisätä tarpeen mukaan. Tärkeää noissa sovelluksissa on kuitenkin se, ettei kerätä turhaa tietoa. Siinäpä start up –yrityksille mietittävää, millaiset apit antavat sekä vapautta että turvaa.
On aika tehdä vanhuksille – ja sopiihan se muillekin – ei isoveli valvoo, vaan pikemminkin isoveli palvelee –sovelluksia!