Ihmiskunnalla on edessään historiansa vakavin ja ensimmäinen koko maapalloa koskettava ongelma, jonka edessä sen tulisi kertakaikkisesti herätä, ja jota sen tulisi oman selviytymisensä nimissä käydä ratkomaan koko kapasiteetillaan. Vaikka Hesari ei enää jaksaisi asiasta liiemmin kirjoittaa, tulee kuluvasta vuodesta jälleen yksi mittaushistorian lämpimimmistä. Vaikka öljy-yhtiöiden rahoittamat ”think-tankit” syöttävätkin medialle tarkoin harkittuja miinoja, CO2:n absorptiospektri on sama kuin aina ennenkin, ja sen määrä ilmakehässä kasvaa. Ja tälle on pakko tehdä jotakin.

Ongelman ydin on poliittinen – tarvitaan päätöksiä – mutta samaan aikaan ympäristöpuolueiden kannatus maailmalla on joko olematon, pieni tai hitaassa kasvussa. Valtiot taas tuntuvat jumittuneen jonkinlaiseen kieroutuneeseen versioon vangin dilemmasta, jossa kukaan ei halua tehdä ensimmäistä siirtoa yhteisen hyvän puolesta, koska joku kuitenkin vetää välistä, mikä on kaiken lisäksi totta.

Alulle pääsemiseen tarvitaan tosiasioiden tunnustamista ja tieteellisen ajattelun tuomista politiikkaan. Katastrofaalisen laajan ongelman edessä on hyvä pitää pää kylmänä ja tehdä päätökset tietoon nojautuen. Pienenä askeleena näin voidaan myös laajentaa ympäristöpuolueiden kannatuspohjaa ekoidealisteista ”ekopragmaatikoihin”, joilla on sama tavoite, mutta joskus eri keinot. Isommassa mittakaavassa liikkeillä ja puolueilla ei sitten olekaan väliä, ainoastaan lopputuloksella.

Ikäviä tosiasioita: ilmastonmuutos ei hidastuisi juuri lainkaan, vaikka kaikki suomalaiset muuttuisivat pyöräileviksi kasvissyöjiksi tai kaikki maailman ihmiset kytkisivät sähkölaitteensa irti pistokkeesta silloin kun eivät niitä käytä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö yksittäisten ihmisten arjen ekotekoja pitäisi arvostaa (päinvastoin), vaan sitä, että ongelma on niin suuri, että ne eivät yksin riitä. Sillä, että kaikki maailman ihmiset muuttuisivat pyöräileviksi kasvissyöjiksi olisi tosin jo vaikutuksensa, mutta näin ei taida heti tapahtua.

Ilmastonmuutoksen torjunnassa kannattaisikin nousta seuraavalle tasolle ja esittää hankalan-rehellisiä kysymyksiä: mitä sellaisia asioita voidaan tehdä, joista on globaalia ja mitattavaa hyötyä, ja mitä tämä vaatii?

Pohjimmillaan tapoja on kaksi: energian kulutuksen vähentäminen ja siirtyminen päästöttömään energiantuotantoon. Kulutusta voidaan vähentää riittävästi vain hyvin laajoilla käyttäytymisen muutoksilla (vaikeaa mutta suotavaa) ja uusilla energiatehokkailla teknologioilla (vaikeaa mutta toivottavasti mahdollista; Suomen kannattaisi panostaa tähän). Nykyiset päästöttömät ekoenergiavaihtoehdot eivät riitä kattamaan koko energiantarvetta. Ydinvoimallakin on omat ongelmansa, mukaan lukien se, että riittävän nopea maailmanlaajuinen ydinvoimaan siirtyminen ei liene rakennuskapasiteetin rajallisuuden takia edes mahdollista, saati turvallista. Tilanteen voi tiivistää sanoihin ”kenelläkään ei ole nykytietämyksellä edes välttävää ratkaisua.”

Tästä seuraa se, että ihmiskunnan täytyy löytää ratkaisu tai joukko ratkaisuja, joita ei vielä ole olemassa. Näissä ratkaisuissa tieteellä ja teknologialla on olennainen osa – lyhyellä tähtäimellä siinä, että nähdään toiveajattelun läpi ja osataan tehdä nopeita muutoksia joilla on vaikutusta ja jotka ovat vähiten haitallisia, ja pitkällä tähtäimellä siinä, että valjastetaan ihmiskunnan osaaminen löytämään teknologioita, jotka vähentävät energian kulutusta ja tuottavat puhdasta energiaa.

Tähän pääseminen vaatii tiede- ja teknologiayhteisön, talouden toimijoiden, poliitikkojen ja yhteiskunnan vuoropuhelua. Mutta miten edetä aitoon vuoropuheluun kärjistyneestä nykytilanteesta, jossa perusteettomiin mutta mediaan vetoaviin ilmastosalaliittoteorioihin vastataan vaikenemalla tai huutamalla entistä kovempaa, jossa jotkut teknologiat nähdään absoluuttisen pahoina tai hyvinä, tai jossa ekoajattelu nähdään epäilyttävien vihervassarihippien puuhasteluna? En tiedä, mutta kääritään hihat.

Jari Saramäki
TkT, tutkija
Viitteen hallituksen jäsen

PS: Mainittakoon että omat sympatiani ovat epäilyttävien vihervassarihippien puolella, mutta ymmärrän hyvin jos jotkut ovat eri mieltä. Eivät (edes) hipit pysty pelastamaan maailmaa yksin, siihen tarvitaan kaikkia.