Puheenvuoro poliittisessa keskustelussa, Vihreiden puoluevaltuusto 22.-23.11.2025
Suomi on romahtanut 38 sijaa kahdessa vuodessa akateemisen vapauden vertailussa. Ennen olimme kymmenen parhaan tuntumassa – nyt sijalla 47, kaukana vaikkapa pohjoismaisten naapureidemme alapuolella. Heti edellämme ovat muun muassa Bulgaria, Etelä-Korea, Etelä-Afrikka ja Burkina Faso.
Yliopistoissa leviää käsitys: tämä on tehty tarkoituksella. Muun muassa tohtoriohjelmien rahoituksista päätettäessä puhutaan vain tutkintojen määrästä – ei sanaakaan laadusta. Tulee mieleen Neuvostoliitto: tärkeää oli tuottaa paljon suristimia, ei niinkään se, että surisevatko ne.
Miksi sijoituksen romahtaminen tässä indeksissä on huono asia?
Tiede on minulle arvo sinänsä. Mutta esimerkiksi startupit tarvitsevat koulutettua, huippuosaavaa työvoimaa. Kun sitä ei ole, parhaiten surisevat innovaatiot menevät muualle.
Syiksi romahdukselle on mainittu tieteentekijöihin kohdistuvat vihakampanjat ja poliittisten toimijoidenkin harjoittama “tiedekritiikki”. Niihin meidän pitää poliittisina keskustelijoina puuttua ja olla tieteen puolella.
Ensinnäkin tutkimuksen vapaus ja vakaa rahoitus pitää turvata poliittisilla päätöksillä. Katse kohdistuu tässä opetusministeriin, jonka taustapuolue RKP tunnettiin ennen vanhaan sivistyksen puolestapuhujana.
Toisekseen komppaan yo-lehtori Panu Halmeen ideaa siitä, että tutkijoille olisi muotoiltava professori – ja opettajapolkujen rinnalle kolmas urapolku, joka keskittyisi yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen. Tämähän on myös yliopistojen kolmas tehtävä. Tätä tehtävää hoitavalla tutkijalla olisi kevennetty opetus- ja tutkimusvastuu ja aikaa erilaisiin yhteiskunnallisiin vaikuttamis- ja asiantuntijatoimiin.
Siten saadaan lisää tiedettä politiikkaan, ja suristimia, jotka tuottavat muutakin kuin surinaa – lisää jaettavaa yhteiseen kakkuun ja sitä kautta hyvinvointia!
Jenni Spännäri
Puoluevaltuuston jäsen
Viite – Tieteen ja teknologian vihreät