Historiallisen sote-uudistuksen myötä Suomeen perustetaan 21 hyvinvointialuetta, joiden lakisääteinen tehtävä on sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestäminen. Aluevaalit eivät koske Helsingin kaupunkia, se vastaa jatkossakin itsenäisesti sotesta ja pelastustoimesta.

Hyvinvointialueiden päättäjät valitaan aluevaaleilla. Ensimmäiset aluevaalit järjestetään 23.1.2022. Aluevaltuutetut voivat paikallisesti vaikuttaa esimerkiksi mielenterveyspalveluiden saatavuuteen, maksuttomaan ehkäisyyn, laadukkaisiin vammaispalveluihin ja sote-palveluiden yhdenvertaisuuteen sekä yleisemmällä tasolla paikallisen organisaation yleiseen toimintaan, strategiaan ja hallintoon.

Kyse on siis suurista ihmisten arjen asioista. Tarvitsemme mukaan paljon ehdokkaita ja kampanjan tekijöitä!

Millaisella taustalla kannattaa lähteä aluevaaleihin?

Vaikka aluevaaleihin liittyvä keskustelu pyörii erityisesti terveydenhuollon ympärillä, ei ehdolle suinkaan kaivata pelkkiä terveydenhuollon asiantuntijoita ja siitä kiinnostuneita. Terveydenhuoltoon, sosiaalitoimeen ja pelastustoimeen liittyy valtavasti tukitoimia, kuten isoja tietojärjestelmähankkeita, toiminnan tehostamista digitalisaation avulla sekä palveluprosessien ja johtamisjärjestelmien kehittämistä. Monelta viiteläiseltä tai viitehenkiseltä löytyy siis todella arvokasta osaamista aluepolitiikan kannalta, kuten esimerkiksi:

  • Digitalisaatio ja julkiset ICT-hankkeet
  • Datatieteet
  • Laatujärjestelmät
  • Hankintaosaaminen
  • Palvelumuotoilu
  • Viestintä ja markkinointi
  • Työhyvinvointi
  • Hyvien johtamisjärjestelmien tuntemus
  • Hyvinvointierojen kaventaminen
  • Sosiologia ja sosiaalipolitiikka
  • Rahoituksen ja terveystaloustieteen osaaminen
  • Tuotantotalous
  • … ja vaikka mitä muuta

Ehdokkaaksi kannattaa toki hakea ilman mitään erityisosaamistakaan. Ylipäätään on tärkeintä, että sinua kiinnostaa alueesi hyvinvointi ja kehitys. Käyttäjänäkökulmaakin kaivataan. Myös puolueen vaalimenestys on hyvin riippuvaista siitä, että meillä on monipuolinen ja runsas ehdokaspaletti.

Vinkkaa itsesi tai sopiva henkilö ehdokkaaksi

Miten lähestyä potentiaalisia ehdokkaita?

Potentiaalisilta ehdokkailta kannattaa kysyä matalalla kynnyksellä kiinnostusta lähteä ehdolle. Henkilökohtaiset, omilta verkostoilta tulevat yhteydenotot ovat kaikkein tehokkain keino innostaa harkitsemaan ehdokkuutta: on todella imartelevaa olla niin haluttu että pyydetään henkilökohtaisesti mukaan.

Nyt kun ihmisiä pääsee taas jossain määrin tapaamaan fyysisesti, kannattaa hyödyntää tilaisuus kysyä asiaa kasvokkain. Työpaikan lounaspöydässä tai illanistujaisissa myös ilmapiiri on todennäköisimmin suotuisa uusille ajatuksille kuten aluevaaliehdokkuudelle.

Jos lähden itse ehdolle, tukeeko Viite jotenkin?

Edeltävien vaalien tavoin tarjoamme jälleen kampanja-apua Viitteen jäsenille, jotka ovat ehdolla vaaleissa. Voit hakea ehdokkuutta tällä lomakkeella. Viitteen ehdokkuus on jäsenillemme veloitukseton (muille Viitteen jäsenmaksun suuruinen :). Kehittelemme vielä kampanjasisältöjämme, mutta tarjoamme viiteläisille ehdokkaille ainakin chat-tukiryhmiä, vaalimainontaa, vaalikonepankin ja webinaarimuotoisia paneelikeskusteluja. 

Olisikohan minusta hyötyä apuna jonkun ehdokkaan kampanjassa?

Aivan takuulla. Kampanjointi on pohjimmiltaan yksinkertaisten asioiden tekemistä riittävän laajassa mittakaavassa joten kaikki voivat olla siinä jollain tavalla hyödyksi jo pienelläkin aikaresurssilla. On myös todennäköistä että sinulta löytyy jotain relevanttia erityisosaamista joka on avuksi kampanjatyössä.

Osallisuutesi ehdokkaan kampanjatiimiin on myös erittäin tehokas suosittelun muoto. Se viestii että menet ehdokkaasta siinä määrin takuuseen että olet valmis käyttämään vapaa-aikaasi ehdokkaan hyväksi. Omasta osallisuudesta kampanjatiimissä kannattaa siis kertoa mahdollisimman monelle.

Hyvä vaihtoehto on myös lahjoittaa rahaa ehdokkaille. Vihreät ovat tunnetusti puolue ilman vanhaa rahaa ja meillä lahjoitusten merkitys onkin erityisen suuri. Lahjoituslinkit päivittyvät Vihreiden ehdokassivuille.

Haluatko osallistua Viitteen kampanjatyöhön?Mikäli haluat olla itse vaikuttamassa Viitteen kampanjointiin, olet tervetullut myös Viitteen aluevaalityöryhmään. Ryhmän jäsenyys ei sido mihinkään mutta kaikki liikenevä apu otetaan ilolla vastaan. Työryhmässä suunnitellaan ja toteutetaan Viitteen kampanjatyötä kuten Tiedepuoluepaneeleita, vaalikonepankkia ja ehdokasmarkkinointia. Aluevaalityöryhmä on organisoitunut Viitteen liittohallituksen slack-ympäristöön mutta yksittäisiä vastuualueita voi ottaa hoitaakseen myös ilman slackin käyttöönottoa. Lisätietoja ja kiinnostuksenilmaisut aluevaalityöryhmään voi osoittaa Jussi-Pekka Teinille ([email protected]).