Viite on keväisten vaalien jälkeen kasvanut nopeasti. Voimakas kasvu on herättänyt ajatuksen aloittaa jäsenistöä yhdistävä paikallistoiminta Alaviitteen nimen alla.
Alaviite kokoontuu epäsäännöllisen säännöllisesti sekä keskustelemaan että myöhemmin myös erilaisten retkien merkeissä. Keskusteluilloissa jutellaan kevyen alustuksen jälkeen illan aiheesta. Keskustelun pohjalta voidaan toivottavasti tuoda uusia ajatuksia puolueen sisäiseen keskusteluun. Arkoja tai mielipide-eroja aiheuttavia aiheita ei tulla välttelemään. Alaviitteet ovat yksi keino saavuttaa Viitteen tavoite tuoda politiikkaan enemmän tieteen näkökulmaa.
Alaviite kokoontuu Helsingissä ensimmäisen kerran maanantaina 24.10. klo 18 ravintola Belgen (Kluuvikatu 5) kirjastossa. Illan aihe on vapaa tiede vai rahoittajan valta. Saako valtio suurimpana rahoittajana ohjata tutkimusaiheiden valintaa päätöksentekoa hyödyttävään suuntaan?
Sekä uudet että vanhat jäsenet tervetuloa keskustelemaan ja tutustumaan muihin viiteläisiin!