”The safe operating space for the planet and how to ensure it is not passed.”
Osallistuin juuri Euroopan Geotieteiden Unionin konferenssissa suureen väittelyyn yllä mainitulla otsikolla. Mukana oli monitieteellinen paneeli alan huipulta ja väittelyssä kuultiin myös parikymmentä puheenvuoroa yleisöstä. Yhteensä salissa oli monta sataa tutkijaa ja muuta kiinnostunutta.
Pariisin sopimukseen kirjattu 1,5 asteen tavoite oli se mistä keskusteltiin, kukaan ei ehdottanut, että sen yli voitaisiin mennä. Yksi yleisökommentti huomautti ”There is no safe operating space for this planet”, mille taputettin. Puolentoista asteen rajan tärkeydestä vallitsi täydellinen yksimielisyys.
Toiminnan aikataulusta esitettiin heti alkuun näkemys, että julkisuudessa liikkuu ongelmallisia käsityksiä, kuten ”meillä on 12 vuotta aikaa korjata tämä” tai ”12 vuoden päästä kuolemme kaikki”. Nämä ovat molemmat virheellisiä ja harhaanjohtavia tapoja ajatella asiaa. Todelliset, ennennäkemättömän suuret ilmastotoimet on aloitettava aivan pian, eikä monikaan kuole 12 vuoden päästä.
IPCC:n puolentoista asteen raportissa sanottiin, että ilmaston lämpeneminen saavuttaa puolitoista astetta luultavasti välillä 2030 – 2052, mikäli ilmaston lämpeneminen jatkuu nykyistä tahtia. Mutta puolentoista asteen saavuttaminen ei tule tuntumaan maailmanlopulta – siis useimmille ihmisille. Köyhyyden, eriarvoisuuden ja hädän ennakoidaan lisääntyvän ilmastonmuutoksen edetessä, mutta rikkaissa länsimaissa voidaan puolentoista asteen kohdalla vielä hyvin. Pieni vähemmistö sensijaan kohtaisi kohtuutonta haittaa.
Yksi IPCC:n raportin johtopäätöksistä on, että mikäli ihmiskunnan päästöjä ei puoliteta vuoteen 2030 mennessä, niin takaisin 1,5 asteen tasolle pääseminen voi tarkoittaa massiivisia ja kalliita toimia hiilen sitomiseksi vuoden 2050 jälkeen. Näiden hintalapuksi annettiin arvio 8 biljoonaa vuodessa. Mainittiin, että jokaisen vähänkään rikkaamman maksettavaksi tulisi noin 3500 euron vuotuinen summa näistä toimista.
Tämän vuoksi paneeli halusi korostaa, että kyse on ensisijaisesti hurjasta sukupolvien välisestä eriarvoisuudesta ja oikeusmurhasta. Sen lisäksi, että tänä vuonna syntyville voidaan sallia korkeintaan 10 % siitä elinikäisestä hiilibudjetista mistä suuret ikäluokat saavat nauttia, pienikin viivyttely ilmastotoimissa tuo heille taloudellisen taakan, joka on suuruudeltaan tuhansia euroja joka vuosi henkeä kohden.
Siitä vallitsi erimielisyyttä, pitäisikö tilannetta kutsua hätätilaksi. Yhden panelistin mielestä kansainvälinen hätätila on vaarallinen kehystys nykytilanteelle, sillä se etäännyttää meitä syyllisyydestä. Syyllisyys kuuluu hänen mukaansa kansainväliselle fossiiliteollisuudelle, joka pitäisi velvoittaa korjaamaan jälkensä. Tehdas ei saa kaataa järveen toimintansa jätteitä, eikä ilmakehäänkään pitäisi saada työntää mitään ylimääräistä. Esimerkiksi hiilivoimaloiden täytyisi huolehtia, että jätteenä syntyvä hiilidioksidi laitetaan jonnekin muualle kuin ilmakehään. Eihän sekään kävisi, jos tehdas päästettyään happoa järveen lupaisi dumpata perään myös kalkkia.
Hiilen talteenotossa nähtiin silti potentiaalia ja eräs panelisti sanoi, että CCS:ää on pakko tehdä. Siihen on useita tunnettuja keinoja, joista osa on melko tavanomaista toimintaa. Nykyiset suunnitelmat eivät välttämättä skaalaudu kovin helposti, ainakaan syrjäyttämättä ruoantuotantoa tai aiheuttamatta muita ongelmia. Silti nämä menetelmät parantavat mahdollisuuksia rajoittaa lämpeneminen puoleentoista asteeseen. Metsittäminen nähtiin yhtenä suoraviivaisimmista keinoista, mutta samalla huomautettiin, ettei metsän kasvu sinänsä ole vielä hiilen poistamista ilmakehästä. Tarvitaan ylimääräisiä hiiltä sitovia toimia, joita ei nykyisellään vielä tehdä. [1]
Hiilineutraaliuden – tai ilmastoneutraaliuden – saavuttamisessa on huomioitava useita näkökulmia ja inhimillinen näkökulma on yksi tärkeimmistä. Täytyy paneutua siihen, millainen toiminta muodostaa ongelman ja mitkä tekijät vaikuttavat käytökseen, jotka saavat ihmiset toimimaan saastuttavasti. Ihmiset ovat johonkin pisteeseen asti rationaalisia, mutta käytökseemme vaikuttavat myös sosiaaliset tekijät, tunteet (ja se, miten ajattelemme tekojen vaikuttavan tunnetilaamme) ja moraaliset motivaatiot. Pelkkä rationaalinen tieto siitä, mitä pitää tehdä ja miksi, on usein riittämätöntä ihmisten toiminnan muuttamiseksi. Viestinnässä kannattaa faktojen lisäksi huomioida ihmisten henkilökohtainen tilanne ja muut motiivit. On tärkeää tehdä ilmastotoimista yleisesti hyväksyttyjä ja selvittää, millaiset asiat johtavat yleisen hyväksynnän saavuttamiseen. Yksi tärkeä osa tätä on reilu poliittinen prosessi, jossa ihmiset voivat ottaa osaa päätöksentekoon tai ainakin tuntea, että heitä kuunnellaan ja heidän huolensa otetaan vakavasti. [2]
Maailma on kuitenkin toistaiseksi uralla, jolla nykyiset sitoumukset johtavat kolmen asteen lämpenemiseen ja nykyinen toiminta vielä sitä suurempaan nousuun. EU:ssa suhtaudutaan positiivisesti tavoitteeseen, että kasvihuonepäästöt olisivat nettona nolla vuonna 2050. Ympäristöjärjestöjen mielestä tämä tahti on liian hidas, ja yleison joukosta kommentoitiin ”we all know it’s too little too late”. Olimme yhtä mieltä siitä, että EU:n pitäisi olla edelläkävijä – vaikka EU vastaa vain 10 %:sta päästöistä, EU:n taloudellinen valta ja inhimillinen pääoma velvoittavat toimimaan esimerkkinä. Kaikki tiet ilmastoneutraaliuteen vuonna 2050 vaativat kovien tavoitteiden asettamista kaikilla sektoreilla. Energiasektorin, liikenteen ja kiinteistöjen on oltava täysin päästöttömiä, teollisuuden ja maatalouden päästöjä voidaan kompensoida LULUCF-sektorilla. 75 % päästövähennyksistä voidaan tehdä hyvin tunnetuilla keinoilla, loppu 25 % vaatii vielä innovaatioita ja nykyisten innovaatioiden kaupallistamista. [3]
Keskustelussa oltiin hyvin yksimielisiä siitä, että ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii entistä parempaa johtajuutta politiikalta ja tutkijoidenkin on parannettava viestintäänsä ja osallistumista muutoksen tekemiseen. Tieteessä pitäisi kiinnittää entistä enemmän huomiota ilmastonmuutoksen hintaan, jotta voitaisiin entistä paremmin kommunikoida, miten ilmastonmuutoksen torjumien säästää pitkässä juoksussa. Eräs panelisti kysyi, kuinka moni paikallaolijoista tutkii ilmastonmuutosta talouden näkökulmasta – kukaan ei nostanut kättään. Panelisti huomautti, ettei ennen IPCC:n 1,5 asteen erikoisraporttia oltu vertailtu eri skenaarioita taloudellisesta näkökulmasta ja yksi syy oli tiedeyhteisössä vakiintunut käsitys, että lämpeneminen pitäisi pysäyttää kahteen asteeseen. Julkisessa keskustelussa on kuitenkin voitava sanoa, mitä eroa 1,5 asteen tai 2 asteen lämpenemisellä on myös taloudellisesta näkökulmasta.
Yleisöstä kysyttiin, miksi IPCC-skenaarioissa on mukana massiivista hiilen sitomista – eikö tässä lupailla yksisarvisia, joita ei ole olemassa? Paneeli vastasi, että nämä skenaariot osaltaan viestivät sitä, miten myöhässä me olemme ja miten kalliiksi tulee pienikin ylimääräinen hidastelu päästöjen vähentämisessä. [4]
Yksimielisyys vallitsi myös siitä, että elintapojen yleisellä tasolla täytyy muuttua. Väestönkasvua sivuttiin, mutta väestöskenaarioiden suhteen kehitys on ollut paljon parempaa kuin mitä on pelätty. Työtä täytyy tietysti jatkaa, erityisesti tyttöjen koulutusta ja perhesuunnittelun ja perhe-elämän tukemista.
Yksimielisyys vallitsi myös useista keinoista. Tarvitaan kaikkia koskevaa politiikkaa, lentämisestä on tehtävä kalliimpaa, uusiutuvaa energiaa täytyy lisätä. Huomautettiin, että suuri enemmistö uskoo ilmastotiedettä ja varsin moni on myös valmis toimiin, että vaikkapa aurinkovoimaa koskevat ennusteet ovat osoittautuneet pessimistisiksi ja yleisesti ihmiset pitävät luontoa arvokkaana.
Mainittiin myös, että ilmastotoimien kiristyessä myös tuki niille luultavasti lisääntyy sitä mukaa kun ihmiset huomaavat, ettei hinta ollutkaan suuren suuri ja toimista on myös monenlaista hyötyä sekä ympäristölle että ihmisten terveydelle. Ilmastonmuutoksen torjunnasta voisi hyvin kertoa iloista ja innostavaa tarinaa, joka syrjäyttäisi nykyisen puheen joka keskittyy lähinnä uhrauksiin. Ilmastotoimien myötä saamme esimerkiksi kaupunkeja, joissa on entistä helpompi liikkua ja hengittää.
1,5 asteen tavoite on vielä mahdollinen, mutta muutoksen on tapahduttava nopeasti. Session päättyessä tutkijoita pyydettiin laskeutumaan norsunluutornista ja aktivoituvan yhteiskunnallisessa toiminnassa, ettei viiden vuoden päästä tarvitse enää käydä täsmälleen samanlaista keskustelua Euroopan Geotieteiden Unionin konferenssissa.
Jonni Lehtiranta, DI, tutkija , Helsingin Viitteen taloudenhoitaja
[1] https://iopscience.iop.org/article/10.1088/1748-9326/aabf9b/meta
[2] https://www.nature.com/articles/nclimate2622
[3] https://climateactiontracker.org/
[4] https://www.ipcc.ch/sr15/chapter/summary-for-policy-makers/c/spm3b_29102018/