Mooren lain mukaan transistorien määrä halvalla tuotettavissa mikropiireissä kaksinkertaistuu kahden vuoden välein. Tämä tarkoittaa yli 30-kertaista kasvua kymmenessä vuodessa, noin tuhatkertaista kasvua 20 vuodessa ja yli miljardikertaista kasvua ensimmäisistä mikropiireistä tähän päivään. Kasvu jatkuu edelleen ja heijastuu kaikkeen tekniikkaan, jossa mikropiirejä käytetään. Niinpä esimerkiksi tämän päivän älypuhelin vastaa suorituskyvyn, muistin määrän ja tallennustilan suhteen parinkymmenen vuoden takaista supertietokonetta.
Suuret määrälliset muutokset aiheuttavat laadullisia muutoksia, joita on liki mahdoton ennakoida. Nopeissa tietokoneissa nähtiin pitkään – datan tehokkaamman käsittelyn ohella – mahdollisuus ihmisiä nopeampaan, luotettavampaan ja täsmällisempään päätöksentekoon. Myös koneisiin liitetyt uhkakuvat pohjautuivat tähän: tietokoneiden pelättiin tekevän ihmiset tarpeettomiksi ja ehkä myös kaappaavan vallan. Älykkäät tietokoneet ovat edelleen miltei yhtä kaukana kuin 50 vuotta sitten, mutta moni muu asia on muuttunut.
Kehitys ei tuonutkaan meille sähköaivoja vaan tietoverkot, joissa valtava määrä tietoa ja kulttuuria on kenen tahansa saatavilla. Kylmän loogisen päätöksenteon sijasta käytämmekin tietokoneita viestintään, asiointiin ja yhteisöjen muodostamiseen. Uhkakuvatkin ovat muuttuneet: koneiden kapinan sijasta pelkäämme nyt yksityisyyden menettämistä ja omaa tietämättömyyttämme hyödyntäviä verkkorikollisia.
Yksilöiden ohella myöskään yhteiskunta ei ole pysynyt kehityksen vauhdissa. Tietoverkoissa tapahtuvaan viestintään suhtaudutaan vieläkin eri tavalla kuin perinteisiä välineitä käyttävään. Esimerkiksi verkkoyhteyksien tarjoajien katsotaan olevan suuremmassa vastuussa asiakkaidensa toiminnasta kuin postin kuljettamistaan lähetyksistä, eikä verkkoyhteyden katkaisemisessa rangaistukseksi rikoksesta nähdä vastaavia ongelmia kuin kiellossa lähettää ja vastaanottaa postia. Tekijänoikeuslaki taas pohjautuu edelleen oletukseen, että teoskappaleiden valmistaminen vaatii kalliita erikoisvälineitä ja sitä on siksi mahdollista rajoittaa.
Mooren laki vaikuttaa toki muuhunkin kuin tietotekniikkaan. Yksi tuoreimmista esimerkeistä on perimän kartoitus, jossa kehitys on viime vuosina ollut paljon Mooren lakia nopeampaa.
(Kuvat: National Human Genome Research Institute)
Vuonna 2003 valmistunut Human Genome Project käytti ihmisen perimän kartoittamiseen 13 vuotta ja 3 miljardia dollaria. Neljä vuotta myöhemmin vuonna 2007 James Watsonin perimä kartoitettiin parissa kuukaudessa ja alle miljoonalla dollarilla. Nyt tutkimusryhmille palveluitaan myyvät yritykset veloittavat ihmisen perimän kartoituksesta suurissa tilauksissa enää joitain tuhansia dollareita näytettä kohti, eikä aikaakaan yksittäisen näytteen kanssa kulu kuin pari viikkoa. Muutaman vuoden sisällä olisi taloudellisesti mahdollista kartoittaa jokaisen vastasyntyneen perimä rutiininomaisesti jo synnytyssairaalassa – jos vain tiedettäisiin, miksi niin kannattaa tehdä.
Yksilön perimän kartoittamisen odotetaan ennen kaikkea johtavan läpimurtoihin sairauksien ehkäisyssä ja hoidossa. Eniten esillä olevat uhkakuvat taas ovat kuin suoraan tieteiskirjallisuudesta. Kun yksilön perimä on helppo kartoittaa ja analysoida, pelätään sen johtavan geneettiseen syrjintään ja jopa rodunjalostukseen. Koneiden kapinaa vastaavan äärimmäisen uhkakuvan muodostavat biologiset täsmäaseet, jotka tarttuvat vain tiettyihin yksilöihin tai etnisiin ryhmiin. Vaan käykö tässäkin niin, että suurimmat mullistukset tapahtuvat aivan eri paikassa kuin odotetaan?
Luultavasti yhteiskunnallisten muutosten nopeus yllättää jälleen meidät kaikki. Jotta emme tällä kertaa tulisi yllätetyiksi yhtä pahasti housut kintuissa kuin tietoverkkojen kanssa kävi, olisi päättäjien syytä perehtyä genetiikkaan ja tarjota vastauksia kysymyksiin, jotka ovat edessä jo nyt.
Keskeisten poliitikkojen odotetaan raportoivan terveydentilastaan säännöllisesti. Monessa maassa presidentiksi pyrkivät tekevät niin jo ehdokkaaksi ryhtyessään. Tulisiko tämä periaate laajentaa myös alttiuteen sairastua erilaisiin perinnöllisiin sairauksiin? Onko äänestäjillä oikeus tietää, jos presidenttiehdokkaalla on huomattavasti kohonnut riski sairastua tautiin, joka saattaa vaikuttaa merkittävästi hänen kykyynsä suoriutua presidentin tehtävistä?
Jos äänestäjillä oletetaan olevan tuollainen oikeus suhteessa keskeisimpiin poliitikkoihin, onko vastaava oikeus myös yrityksillä suhteessa niiden johtajiin? Voidaanko geneettistä tietoa hyödyntää yrityksen muita avainhenkilöitä palkattaessa? Entä ylipäänsä rekrytointipäätöksiä tehtäessä? Onko vakuutusyhtiöillä oikeutta käyttää geneettistä tietoa riskiarvioita tehtäessä?
Yhteistä näille kysymyksille on, että yksilön perimä on samaan aikaan erittäin yksityistä ja erittäin julkista tietoa. Se kertoo paljon yksilön alttiuksista ja taipumuksista; sukulaissuhteista ja etnisistä taustoista; asioista, joita hän tuskin haluaa jakaa kenen tahansa kanssa. Toisaalta me kaikki jätämme perimäämme kaikkialle, missä liikumme, emmekä siksi voi määrätä, mitä muut geneettisellä tiedollamme tekevät. Lainsäätäjien tehtävä onkin määrittää, missä määrin meillä on oikeus yksityisyyteen perimämme suhteen ja missä rajoissa muut saavat sitä hyödyntää.
Jouni Sirén
Viitteen hallituksen jäsen ja tietojenkäsittelytieteen tutkija