(kirjoitus on alunperin julkaistu Sofia Virran kotisivuilla: https://www.sofiavirta.fi/2023/01/27/teknologia-voi-pelastaa-soten/)
Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat monin paikoin kriisissä – lastensuojelu on kipuillut jo pitkään, päivystykset eivät vedä, vanhuspalveluihin ei ole ammattilaisia ja vammaispalveluista joutuu taistelemaan. Emme voi jatkaa näin – on kyettävä kääntämään suunta, sillä taloustilanne yhä niukkenee ja resurssit vähenevät väestön ikääntyessä.
On onnistuttava uudistumaan. On tartuttava keinoihin lisätä sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottavuutta – vain niin kykenemme vastaamaan tilanteeseen, jossa hoivan ja palveluiden tarvitsijoita on huomattavasti työikäisiä- ja kykyisiä enemmän. Meiltä loppuvat siis palveluiden tekijät ja rahoittajat kesken kun väestörakenteemme myötä yhä suurempi osa on työelämän ulkopuolella.
Tarvitsemme soten radikaalin tuotantotavan uudistamisen. Tiedän itsekin aikaisemmin sote-sektorilla työskennelleenä, että se kuulostaa hurjalta. Joltakin sellaiselta, joka särähtää korvaan kun on kyseessä ihmisten kanssa tehtävä työ – ja vielä usein heidän, jotka ovat kaikkein haavoittuvimmissa asemissa tässä yhteiskunnassa. Mutta juuri siksi tämä muutos täytyy saada aikaan. Jos julkista taloutta ei saada tasapainoon ja soten kestämätöntä kustannuskehitystä pysäytettyä, romahtaa hyvinvointivaltiosta pohja.
Tarvitsemme siis lisää tuottavuutta sosiaali- ja terveyspalveluihin, vaikuttavampia palveluita ja ennaltaehkäisyä sekä kustannustehokkaita tapoja tuottaa palveluita. On onnistuttava parantamaan soten älykkyyttä.
Mutta mitä sitten pitäisi tehdä?
Uskon, että teknologia ja digitalisaatio ovat avain siihen, miten voimme ratkaista tulevan vuosikymmenen aikana käsillä olevan sotekriisin. Se vaatii työtapojen muutosta, automatisaatiota ja siirtymistä kansanterveyden hallintaan teknologiaa hyödyntäen.
Nykyinen sosiaali- ja terveyspalveluiden pohja on hyvin kivijalkapainotteista ja reaktiivista – pyritään auttamaan heitä, jotka palveluihin hakeutuvat. Tämä poissulkee ne henkilöt ulkopuolelle, joita voitaisiin ennakoivasti auttaa, ja jotka eivät vielä ole hakeutuneet avun piiriin. Jatkossa on kyettävä löytämään tapoja ja malleja, joilla ihmisiä onnistutaan ohjaamaan kustannustehokkaampiin palveluihin digitalisaatiota, automatisoituja järjestelmiä ja etäpalveluita hyödyntäen. Juuri teknologian ja digitalisaation avulla tulisi tehdä yhä enemmän väestöterveyden hallintaa – kyetä siis tarjoamaan ja ohjaamaan resursseja etupainotteisesti heille, jotka niitä eniten tarvitsevat, kyetä löytämään riskiryhmissä olevat ja kontaktoimaan heitä avun piiriin ajoissa. Tällä hetkellä tämä vain ei ole mahdollista tietosuojan vuoksi.
On selvää, ettei teknologia korvaa yhtään hoitotyöntekijää. Tutkimusten mukaan hoitotyön tehtävissä, kuten koordinoinnissa, yhteistyössä ja tiedon siirtämisessä on kuitenkin paljon sellaista, mitä automatisoimalla olisi mahdollista vapauttaa resursseja asiakkaan hoitamiseen ja kohtaamiseen. Automaatio on hidas polku ja ymmärrettävästi vaikea aloittaa, mutta se on tehtävä. Ja nyt sille olisi hedelmällinen hetki, kun hyvinvointialueet aloittelevat työtään ja sote-kenttä on historiallisen suuressa muutoksessa. Rutiiniprosesseista yhä suurempi osa on pystyttävä automatisoimaan, sillä muuten joudumme tinkimään palveluista, kun resurssit yksinkertaisesti loppuvat kesken. Mielestäni meillä ei ole varaa olla hyödyntämättä sitä teknologiassa piilevää potentiaalia, joka helpottaa ja tehostaa sote-alan työtä.
Puhuttaessa digitaalisista palveluista, kuten erinäisistä sähköisistä assistentti-, palveluohjaus-, ja ajanvarauspalveluista, on relevanttia kysyä, miten tämä kohtaa sen tosiasian kanssa, että tilastojen valossa sairastavuuden ja moniongelmaisuuden kasvaessa digitaalisten palveluiden saavutettavuus vaikeutuu? Kaikilla ei ole älylaitteita tai osaamista käyttää niitä. Tämä on tärkeä asia tiedostaa. Tällä hetkellä kustannuskehityksen ja työvoimavajeen näkökulmasta on kuitenkin kestämätöntä, että järjestelmä toimii samalla tuotantotavalla kaikkien kanssa. Meillä ei ole siihen varaa. He, jotka voivat hyötyä digitaalisuuden luomista mahdollisuuksista tulee onnistua ohjaamaan niiden palveluiden ääreen, jotta ns. kivijalkapalveluissa on resurssia sille osalle väestöä, joka digipalveluista ei voi hyötyä.
Lopuksi
Loppuun haluan vielä korostaa, että puhuessani soten tuottavuuden lisäämisestä en tarkoita, etteikö sosiaali- ja terveyspalveluissa tehtäisi hyvää työtä. Kyllä tehdään, mutta mutta työ on monin paikoin kestämättömän kuormittavaa kun sitä tehdään liian vähäisin resurssein. On hyvä, että alojen pito- ja vetovoimaan pyritään kiinnittämään huomiota ja alalle koulutetaan lisää väkeä sekä helpotetaan työperäistä maahanmuuttoa, mutta tämäkään kaikki ei vielä riitä. Ja siksi tarvitsemme teknologiaa tueksi. Uudenlaiseen tapaan siirryttäessä voimme myös vahvistaa soten osaajapoolia. Esimerkiksi väestöterveyden hallinnan (esimerkiksi tietojärjestelmistä saatavan tiedon pohjalta tiettyjen sairauksien riskiryhmissä olevien löytämiseen) saattaakin olla hyötyä datanhallinnan ja it-puolen koulutuksista sotealan sijaan. Näin voimme varmistaa, että soteosaajien ammattitaito pysyy aidosti potilaiden ja asiakkaiden parissa. Toki työtapojen muutos ja lisääntyvä teknologia on huomioitava myös sote-alojen koulutussisällöissä jatkossa.
Julkisessa keskustelussa usein pidetään esillä kaksi vaihtoehtoa: lisää rahaa hyvinvointialueille tai leikkaamista ja sopeutustoimia. Tästä keskustelusta jää usein piiloon juuri tämä kestävin vaihtoehto eli soten vaikuttavuuden ja tuottavuuden lisääminen. Teknologialla kun on paikkansa olla meidän sosiaali- ja terveyspalveluiden kantokyvyn pelastavana tekijä.
Me siis pystymme kyllä parempaan. Voimme tehdä poliittisia päätöksiä, jotka kannustavat, tukevat ja ohjaavat sosiaali- ja terveyspalveluita tuottavampaan suuntaan – sellaiseen, jossa yhä vähemmällä ammattilaismäärällä saadaan taattua apua, tukea ja hoitoa jokaiselle oikeaan aikaan ja vaikuttavalla tavalla.
Sofia Virta
Kansanedustaja
Eduskuntavaaliehdokas, Varsinais-Suomi