Ihminen pystyy halutessaan sopeutumaan yhteiseloon muiden lajien kanssa. Luonnon kunnioituksen kautta voimme löytää motivaation ja tiede tarjoaa keinot. Viite – Tieteen ja teknologian vihreät vaativat, että tieteen tarjoamia ratkaisuja hyödynnettäisiin myös valkoposkihanhien aiheuttamien haasteiden edessä tappamisen sijaan. Luonnon näkökulmasta valkoposkihanhia ei ole liikaa, vaan laji on toipumassa sukupuuton partaalta.
Elämme keskellä kuudetta sukupuuttoaaltoa. Useiden lajien paikalliset populaatiot vähenevät huolestuttavaa vauhtia ja elinympäristöt köyhtyvät. Ihmisen aiheuttamat muutokset populaatioiden koossa horjuttavat ekosysteemejä ennalta arvaamattomalla tavalla. Ekokriisin taustalla on ihmisen suhtautuminen luontoon ensisijaisesti välineenä omien päämäärien toteuttamiseksi. Tämän vuoksi on tärkeää etsiä tapoja elää sopusoinnussa muiden lajien kanssa. Tiede ja tutkimus tarjoavat parhaat saatavilla olevat keinot rinnakkaiselon mahdollistamiseksi.
Kun muunlajisten eläinten käyttäytyminen aiheuttaa meille taloudellista tai muuta haittaa, on monen ensireaktio ehdottaa ratkaisuksi eläinten tappamista. Tämä on mielestämme lähtökohtaisesti väärä ratkaisu. Ongelma on harvoin itse eläimessä, vaan siinä miten eläin vuorovaikuttaa ihmisen kanssa ihmisen muokkaamassa ympäristössä. Monessa tapauksessa ihminen pystyy käyttämään hyväkseen tutkittua tietoa eläinten käyttäytymisestä rakentaakseen elinympäristönsä sellaiseksi, että se mahdollistaa ihmisen ja muiden lajien yhteiselon.
Tänä vuonna on jälleen käyty kiivasta keskustelua valkoposkihanhista ja niiden aiheuttamista haitoista kaupunkien puistoalueilla sekä viljelytuhoista etenkin Itä-Suomen pelloilla. Keväällä 50.000 nimeä kerännyt kansalaisaloite valkoposkihanhen metsästyksen sallimisesta eteni eduskunnan käsittelyyn. Valkoposkihanhet ovat monelle hankalasti suhtauduttava luonnonilmiö, sillä niiden aiheuttamat haitat ovat Suomessa verrattain uusi asia. Siitä huolimatta valkoposkihanhi on luonnonvarainen, Suomen luontoon kuuluva laji.
Levinneisyyden ja muuttoreittien muutokset ovat oleellinen osa sitä keinovalikoimaa, jolla lajit sopeutuvat ihmisen aiheuttamiin ympäristömuutoksiin. Sen sijaan, että haikailisimme aikaa, jolloin hanhet eivät vielä olleet löytäneet Suomea, meidän tulisi käyttää energiamme miettiäksemme, miten tämä maa voisi olla hyvä paikka elää ja vierailla niin hanhille kuin ihmisillekin.
Lintujen keväiset jopa sadantuhannen yksilön muuttoparvet ovat upea luonnonnäytelmä, joka vetää vertoja television luonto-ohjelmille. Suomen yli saattaa joinakin vuosina muuttaa jopa puolet maailman koko valkoposkihanhipopulaatiosta (2018: n. 1.300.000 yksilöä). Suomen läpi muuttavien valkoposkihanhien määrä on kasvanut pääasiassa muuttoreittien vaihtumisen vuoksi, jonka taustalla ovat ainakin ilmastonmuutos ja muutokset maataloudessa. Suomi tarjoaa keväiden lämpenemisen vuoksi aiempaa paremmat ruokailumahdollisuudet Pohjois-Venäjälle suuntaaville hanhille. Muuttokäyttäytymisen muutoksessa on kyse pysyvästä ja mahdollisesti tulevaisuudessa voimistuvasta ilmiöstä.
Vaikka lajia metsästettäisiin runsaassa määrin, parvet olisivat silti suuria eikä viljelytuhoilta vältyttäisi. Valkoposkihanhi on sitä paitsi suojeltu Euroopan unionin lintudirektiivillä, sillä se oli vaarassa hävitä Euroopasta 1970-luvulla runsaan metsästyksen vuoksi. Muutosta suojelustatukseen ei ole hallituksen hanhityöryhmän mukaan näköpiirissä, joten massametsästys ei olisi lähitulevaisuudessakaan mahdollista. Rinnakkaiseloon pyrkiminen onkin paitsi eettinen, myös käytännöllinen ratkaisu luonnossa tapahtuneisiin muutoksiin.
Valkoposkihanhien satojen tuhansien yksilöiden pelloille ruokailemaan pysähtyvät hanhiparvet ovat Suomessa vasta 2010-luvulla yleistynyt ilmiö, mutta monet Länsi-Euroopan maat ovat jo kauan joutuneet kohtaamaan saman haasteen ja etsimään siihen ratkaisuja. Tietoa suuriin muuttoparviin sopeutumiseksi on siis jo olemassa, mutta olemassaolevaa tietoa osattava soveltaa oikein.
Mitä toimenpiteitä tulisi tehdä?
Viite – Tieteen ja teknologian vihreät ry kannattaa hanhien aiheuttamiin viljelytuhoihin sekä haittaan kaupungeissa ensisijaisena ratkaisuna lintujen käyttäytymisen tuntemiseen perustuvaa poisohjaamista. Tämä vaatii yhteistyötä lajin ekologian parhaiden asiantuntijoiden kanssa, uusia Suomen oloihin sovitettuja tutkimuksia lintujen käyttäytymisestä ja ruokailu- tai pesimäalueiden valinnasta sekä aktiivista kehitystyötä parhaan ohjausvaikutuksen löytämiseksi.
Suomen läpi muuttaville ja viljelytuhoja aiheuttaville linnuille hyvä, käytännöllinen ratkaisu ovat hanhipellot, joille parvet houkutellaan ruokailemaan ja joista maksetaan korvausta viljelijöille. Hanhipeltojen teho perustuu riittävään kokoon, oikeaan sijaintiin, ja lintujenaktiiviseen karkottamiseen pois suojeltavilta pelloilta. Yksi syy kevään 2020 suuriin viljelytuhoihin oli ilmeisesti juuri vaihtoehtoisten ruokailualueiden puute. Tämä sai hanhiparvet palaamaan yhä uudestaan viljellyille pelloille karkotuksesta huolimatta. Edes tappamalla karkottaminen ei välttämättä saa lintuja pysymään poissa viljelyksiltä, jos vaihtoehtoisia ruokailu- ja levähdysalueita ei ole saatavilla. Valkoposkihanhet käyttävät joka vuosi samaa reittiä ja ruokailupaikkoja, joten uuden ruokailupaikan kerran opittuaan, ne todennäköisesti palaavat samaan paikkaan seuraavana vuonna. Hanhipellot ovat käytössä jo mm. Ruotsissa.
Viljelijöiden toimeentulo on tutkimus- ja kehitystyön aikana turvattava riittävillä korvauksilla hanhien aiheuttamista satomenetyksistä. Suomen maataloustukea pitäisi myös uudistaa siten, että nimenomaan hanhipeltoihin kohdistuvat toimenpiteet olisivat mahdollisia. Tuen suuruuden pitäisi myös olla viljelijälle houkutteleva ja sitä tulisi kohdistaa erityisesti niille alueille, missä vahinkoja tapahtuu eniten. Lisäksi karkoitustoimiin tarkoitettuihin laitehankintoihin tulisi saada valtion tukea. Pitkällä tähtäimellä tämä on kannattavampaa kuin korvausten maksaminen viljelijöille.
Kaupunkialueilla voidaan ottaa käyttöön osin samanlaisia toimia kuin pelloillakin. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että valkoposkihanhi on nykyään kaupunkiluontoon kuuluva laji. Lintujen ruokailualueiden likaantuminen jätöksillä on harmillinen asia, mutta aiheuttaa lähinnä esteettistä haittaa – vaarallisia taudinaiheuttajia niistä ei ole tutkimuksissa löydetty. Lintujen ruokailuun voidaan vaikuttaa karkottamisen lisäksi puistojen kasvillisuuden suunnittelulla. Laajat avoimet leikkuunurmikot vesistöjen äärellä houkuttelevat hanhia, kun taas korkeampi kasvillisuus ja esteet ruokailualueiden ja veden välissä tekevät alueista vähemmän houkuttelevia. Hieman yllättäen myös aitoja voidaan käyttää rajaamaan nurmikoista osa vain ihmisille, sillä poikaset ja sulkasatoiset emot ovat kesällä useita viikkoja lentokyvyttömiä.
Negatiivinen julkinen keskustelu on lisännyt valkoposkihanhiin kohdistuvia kielteisiä asenteita ja eläinten kaltoinkohtelu on viime vuosina lisääntynyt. Nyt olisi ryhdyttävä toimiin näiden asenteiden korjaamiseksi esimerkiksi tiedotuksen keinoin lisäämällä ihmisten ymmärrystä eläinten itseisarvosta, elintavoista ja käyttäytymisestä. Valkoposkihanhien tahallinen häirintä on sakkorangaistuksen alainen teko ja hanhien tappamisesta tai pesän tuhoamisesta joutuu lisäksi maksamaan korvauksia valtiolle. Valkoposkihanhet ovat itsessään osa kaupunkien kasvavaa monimuotoisuutta, mutta osana ravintoverkkoa ne tarjoavat entistä parempia elinmahdollisuuksia myös muille eläimille, kuten ketuille ja viime kesänä helsinkiläisiä ihastuttaneille Vanhankaupunginlahdella pesineille merikotkille.
On tärkeää, että opimme ratkaisemaan eläinten ja ihmisten välisiä konflikteja muutenkin kuin tappamalla. Biodiversiteettikriisin keskellä meidän tulisi oppia näkemään lajien toipuminen positiviisena asiana ja ymmärtää, että luonnon näkökulmasta valkoposkihanhia ei suinkaan ole liikaa. Onneksi muutkin eläimet ovat oppimiskykyisiä, ja tieteen avulla meidän on mahdollista saada selville parhaat ja tehokkaimmat keinot sekä elinkeinojen turvaamiseksi että rinnakkaisselon onnistumiseksi. Voisimme myös tuntea ylpeyttä siitä, että kaupungeissammekin viihtyvät kauniit, luonnonvaraiset linnut ja että pääsemme seuraamaan kotiseuduillamme lintujen massamuuttoja, joita monissa muissa maissa voidaan ihastella lähinnä televisiosta.
Viite – Tieteen ja teknologian vihreät ry
Johanna Kohvakka, puheenjohtaja, Viite – Tieteen ja teknologian vihreät ry
Konsta Happonen, ekologi, Helsingin tieteen ja teknologian vihreät ry
Tea Törmänen, eläinten käyttäytymistieteiden maisteri, puheenjohtaja, Savo-Karjalan tieteen ja teknologian vihreät ry
Miten valkoposkihanhet päätyivät Suomeen?
Valkoposkihanhi on Suomessa tulokaslaji, joka saapunut maahan ihmisistä riippumatta. Tätä ei pidä sekoittaa vieraslaji-termiin, joka tarkoittaa sitä, että laji on levinnyt maahan ihmisen avustamana.
Jo jääkaudesta lähtien valkoposkihanhet ovat matkanneet Hollannista Itämeren yli Barentsinmerelle Novaja Zemljaan. 1920-luvulla hanhet ryhtyivät käyttämään Gotlannin ja Öölannin niittyjä muuttomatkan aikaisina levähdyspaikkoina. 1970-luvulla ensimmäinen pari päättikin jäädä muuttoreitin varrelle vihreään Gotlantiin pesimään. Ensimmäiset havainnot lajin pesinnästä Suomessa tehtiin 1980-luvun alussa Inkoon saaristossa ja myöhemmin Turun lähellä. Hanhien määrä alkoi pikkuhiljaa kasvaa, kun Suomeen tykästyneet linnut poikasineen palasivat aina samalle alueelle pesimään.
Lintukantaa Suomessa lisäsi myös vuosina 1987-1990 Korkeasaaresta luonnonvaraisten lintujen joukkoon vapautetut tarhattujen hanhien poikaset. Vapautus tehtiin Tundralle suuntaavien lintuhen muuttoreitin varrelle, ja tarkoituksena oli, että tarhatut poikaset oppisivat luonnonvaraisten lintujen tavoille. Useat näistä linnuista kuitenkin palasivat keväällä Helsingin alueille pesimään ja vetivät mukanaan myös niitä, jotka aiemmin olivat suunnanneet tundralle.
Lähteitä:
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/JulkaisuMetatieto/Documents/EDK-2020-AK-305557.pdf
https://yle.fi/uutiset/3-9884293 https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kaupunkilaisten-vihastus-ja-turistien-ihastus-valkoposkihanhien-maara-kaantyi-taas-kasvuun-paakaupunkiseudulla-espoo-sai-poikkeusluvan-lintujen-haatamiseen-puistoista/7505710