Mitä koronapandemia kertoo suhteestamme ikääntyviin
Ensimmäiset tiedot koronaviruksesta kertoivat, että sairaus on erityisen vaarallinen vanhoille.
Tästä seurasi ymmärrettävä tarve vähentää vanhojen ihmisten sairastumisen riskiä eli suojella heitä. Eri maissa rakennettiin vähän eri ikärajoja, mutta periaate oli selvä – vanhat pysykööt kotona. THL:n ensimmäiset ohjeet olivat tiukat: yli 70-vuotiaita velvoitettiin pysymään kotona, ja ”jos kuitenkin ulkoilet…” pidä turvavälejä tms. Ja suomalaisethan tulkitsevat tämän käskyksi. Muu väestö alkoi katsoa karsaasti ulkona – puhumattakaan kaupoissa – liikkuvia vanhoja ihmisiä. Perusteluna oli jopa, että älkää hankkiko tautia, koska sitten viette tehohoitopaikat meiltä muilta.
70+ väestöön suhtauduttiin holhoavasti ja termi vanhus koski äkkiä myös hyväkuntoisia oikeustoimikelpoisia ikääntyneitä. Hetemäen Korona-exit työryhmään ei hankittu gerontologian asiantuntemusta. Kukaan ei kysynyt ikääntyviltä itseltään mitä he haluavat. Ei luotettu ihmisten osaavan ajatella itse vaan ohjeet tulivat ylhäältä. Se, että koronatartunnat ovat nyt yleistyneet nuorten keskuudessa osoittaa, että juuri suuret ikäluokat osaavat ajatella itse.
Viruksen pääsy hoivakoteihin oli suuri tragedia. Suurimmalle osalle asukkaista suurempi tragedia oli kuitenkin vierailujen ja yhteisöllisten aktiviteettien loppuminen. Moni olisi varmaan mieluummin ottanut riskin ja tavannut läheisiään epidemiasta huolimatta, mutta totta kai oli ajateltava koko yksikköä – yksi sairastunut vaarantaisi kaikki. Silti haluaisin kirjoittaa hoitotahtooni, ettei minua missään olosuhteissa eristettäisi ja että saisin itse päättää omista riskeistäni.
Kati Juva