Sukupuoli on moninainen eikä selvästi jaettavissa kahteen toisille vastakkaiseen ja selvästi toisista erilliseen sukupuoleen. Moninaisuus ulottuu sekä ihmisen genetiikkaan, kehitysbiologiaan kuin sukupuoli-identiteettiin ja sen ilmaisuun kulttuurissa. Joustavampi suhtautuminen sukupuoleen parantaisi monien mielenterveyttä ja edistäisi myös heidän läheistensä hyvinvointia. Tilan tekeminen moninaisuudelle rakentaa rennompaa ja inhimillisempää yhteiskuntaa meille kaikille.
Johdanto
Äskettäin Harry Potter -kirjat kirjoittanut J. K. Rowling aiheutti kohua asettumalla selvästi transfobisen (voidaan myös puhua transmisiasta) Maya Forstarterin tueksi, jonka työsopimusta ei uusittu hänen transsukupuolisia syrjivien tweettiensä vuoksi. Forstarter vei asian oikeuteen vaatien syrjintänsä sallimista vedoten uskonvapauteen. Hän hävisi oikeudessa, koska henkilökohtainen usko ei voi olla argumentti sivuuttaa muu lainsäädäntö, joka on tehty ihmisten suojelemiseksi. Transsukupuolisilla on lain turvaama oikeus elää ilman syrjintää eikä henkilökohtainen usko voi oikeuttaa toisten oikeuksien polkemiseen. Suomessa näistä oikeuksista säädetään mm. yhdenvertaisuuslaissa.
Rowlingin transfobia oli pulpahdellut pintaan jo aikaisemminkin, mutta nyt se ylitti uutiskynnyksen monessa mediassa. Moni Harry Potterista inklusiivisen ja innoittavan viestin löytänyt fani oli ymmärrettävästi pettynyt kirjailijan ulostuloon. Hänestä on tullut kenties näkyvin esimerkki ns. terfistä eli transsukupuoliset pois sulkevasta radikaalista feminististä (TERF=“trans-exclusionary radical feminist” ). Terfissä naisten oikeuksista ollaan kiinnostuneita, mutta vain sikäli, kun henkilön sukuelimet ovat sopivia. Suuri osa terf-aktivismista näyttääkin kuluvan transsukupuolisten leimaamiseen “oikeat naiset” määritteleväksi ulkopuolikseksi ryhmäksi. Tämän kirjoituksen tavoitteena on toimia lyhyenä katsauksena sukupuolen moninaisuuteen ja siihen miksi sen hahmottaminen parantaa kaikkien hyvinvointia. Teemasta on toki valtavasti hyvää materiaalia monellakin taholla, mutta koimme tarpeelliseksi keskustella tästä myös Tieteen ja teknologian vihreissä.
Sukupuoli genetiikassa ja biologiassa
Syntymässä sukupuoli voidaan määritellä suvullisesti lisääntyvillä lajeilla sen mukaan, millaisia sukusoluja yksilö voi tuottaa. Useimmiten naaraat tuottavat suuria munasoluja ja urokset puolestaan pieniä siittiösoluja. Nämä kulkevat tyypillisesti yhdessä niihin sopivien sukupuolielinten ja vaadittavaa kehitystä ohjaavien geenien kanssa. Toki on yksilöitä, jotka eivät sukusoluja tuota, mutta tätä jakolinjaa käytetään sukupuolten määrittelyyn biologiassa. Yksinkertaistavissa tarinoissa “naisella” on XX-kromosomit, kun taas “miehellä” on XY-kromosomit. Todellisuus ei kuitenkaan vastaa tätä yleistystä vaan yksilö- ja lajikohtaista variaatiota on paljon.
Genetiikassa XY-määräytymisjärjestelmä on monilla lajeilla yleinen biologisen sukupuolen määräytymistapa, mutta esimerkiksi linnuilla ja hyönteisillä sukupuolen määräytymisen genetiikka on erilaista. Lisäksi kehitysympäristön olosuhteet voivat vaikuttaa siihen kehittyykö yksilöstä uros vai naaras. Esimerkiksi monilla matelijoilla munan hautuminen alhaisemmassa lämpötilassa johtaa koiraspuoliseen yksilöön. Biologinen sukupuoli ei myöskään ole välttämättä syntymässä määrätty pysyvä ominaisuus. Esimerkiksi useat kalat voivat vaihtaa sukupuoltaan elämänsä aikana sen mukaan, millaisessa ympäristössä ne elävät.
Ihmisten ei tarvitse tietää toistensa sukupuolielimiä. Usein miehissä ja naisissa on lisääntymiseen liittymättömissä ominaisuuksissa eroja ja tämä ns. sukupuolidimorfismi antaa vihjeitä sukupuolesta. Tällaisia voivat olla esimerkiksi karvoitus, pituus tai aataminomena. Ihmisilllä näitä vihjeitä lisäksi vahvistetaan kulttuurillisilla signaaleilla, kuten sukupuolittuneella vaatetuksella tai hiustyylillä. Ilman näitä vihjeitä ihmisyksilöiden ominaisuuksien laaja kirjo voisikin tarkoittaa vaikeuksia määritellä joidenkin puettujen ihmisten sukupuolta. Loppujen lopuksi esimerkiksi pitkiä naisia on paljon kuten myös lyhyitä tai siroja miehiä. Moni haluaa aktiivisesti välttää sukupuoleensa liittyviä vääriä oletuksia ja sopeutuukin asiaa sen kummemmin pohtimatta kulttuurissaan yleisiin sukupuolta viestiviin signaaleihin.
Kuten aiemmin jo mainittiin XX-kromosomien yhteys syntymässään naiseksi määriteltyihin ja XY-kromosomien yhteys syntymässään mieheksi määriteltyihin on yksinkertaistus, joka ei aina pidä paikkaansa. Mikäli esimerkiksi ns. SRY-geeni ilmenee X-kromosomissa on mahdollista, että XX-kromosomeilla varustettu yksilö kehittyy biologisesti mieheksi. Kehitysbiologiaan vaikuttavat mutaatiot tai muutokset hormoniviestinnässä voivat myös aikaansaada sen, että XY- tai XX-kromosomeista huolimatta yksilölle kehittyy naisen tai miehen piirteitä. Intersukupuolisuus tarkoittaa sellaisia kehon sukupuolittuneiden piirteiden variaatioita, mitkä eivät ole yksiselitteisesti nais- tai miestyypillisiä. Koska piirteiden variaatio on jatkumo, intersukupuolisuuden määrittelevä raja on häilyvä, mutta on arvioitu, että reilu prosentti lapsista olisi intersukupuolisia. Intersukupuolisuus ei myöskään ole aina selvästi havaittavissa ja tunnetaan esimerkiksi tapauksia, jossa neljän lapsen isältä löydettiin 70-vuotiaana kohtu leikkauksen yhteydessä.
Moni meistä varmasti kuvittelee, että omaa yksikäsitteisen DNA:n, josta meidät voi tunnistaa. Tämäkin on yksinkertaistus, joka ei aina pidä paikkaansa. Sikiön kehitys voi nimittäin alkaa XXY-kromosomeista – mikä tarkoittaa siis yhtä ylimääräistä sukupuolikromosomia – ja päätyä mosaiikkiseen yksilöön, jolla on osassa soluista ”miehen” XY-kromosomit ja osassa “naisen” XX-kromosomit. Tällainen yksilö voitaisiin siis määritellä geneettisesti mieheksi tai naiseksi riippuen siitä, mistä päin kehoa solunäyte otetaan. Tämänkaltainen kehitys ei kuitenkaan ole estänyt esimerkiksi mahdollisuutta raskaaksi tulemiseen . (Mikäli sikiön kehitys jatkuu niin, että kaikissa soluissa on XXY-kromosomit on kyseessä Klinefelterin syndrooma.) On myös mahdollista, että sikiö alkaa kehittymään kahden hedelmöittyneen munasolun yhdistymisestä. Lopputuloksena voi olla kimeerinen yksilö, jolla on useita geneettisesti erilaisia solukantoja. Mikrokimeerisyydessä taas sikiön soluista osa päätyy äitiin, jonka jälkeen osassa äidin soluja on toisen ihmisen geenit. Luonnossa esiintyvä monimuotoisuuden kirjo antaa siis piutpaut ahtaille ja yksinkertaistaville luokitteluille, joihin monilla ihmisillä on suuri houkutus.
Sukupuolen psykologinen, sosiaalinen ja kulttuurinen ulottuvuus
Ylläoleva ei kuitenkaan tarjoa vielä alkuunkaan kattavaa kuvaa ihmisten sukupuolesta. Olemme laji, jonka elinympäristön keskeisimpiä tekijöitä ovat muut ihmiset. Tämä elämämme sosiaalinen puoli on jo vuosimiljoonien ajan jättänyt jälkensä myös meidän “biologiaamme” emmekä voi puhua biologiasta irrallaan sosiaalisesta ympäristöstä, jossa elämme. Ihmisillä on mieli ja identiteetti, kyky pohtia ja kyky kommunikoida sekä tehdä yhteistyötä toisten ihmisten kanssa. Sukupuoleen ei liity vain geenit, joiden ilmeneminen biologisessa sukupuolessa on kirjavaa vaan myös ihmisen oma sukupuoli-identiteetti ja se kuinka sukupuoli ilmenee ympäröivässä kulttuurissa.
Suuri osa ihmisistä on cis-ihmisiä, joiden syntymässä määritelty sukupuoli vastaa heidän omaa sukupuoli-identiteettiään. Termin olemassaolo tunnustaa sen, että kaikilla näin ei ole ja on siis olemassa trans- ja muunsukupuolisia. Edes mahdollisuus siihen, että kaikilla sukupuoli-identiteetti ei vastaa syntymässä määriteltyä sukupuolta, voi herättää toisissa raivoa. Osa haluaa suorastaan kyseenalaistaa koko transsukupuolisuuden olemassaolon tai kenties leimata transnaiset miehiksi, jotka haluavat vain voittaa naiset urheilukilpailuissa.
Tämä toistuva syrjintä nousi pinnalle erityisen selvästi naisjuoksija Caster Semenyan tapauksessa. Semenya on intersukupuolinen, jonka kilpailemisen kansainvälinen urheiluliitto on halunnut estää. Urheiluliitto on vaatinut luonnollisesti esiintyvän korkeamman testosteronitason laskemista niillä naisilla, joilla sattuu olemaan samat kromosomiyhdistelmät kuin Semenyalla. Maailman lääkäriliitto pitää vaatimusta epäeettisenä ja kehottaa lääkäreitä pidättäytymään urheiluliiton sääntöjen toteuttamisesta. Se, mitkä “geneettiset piirteet” määritellään epäreiluiksi ja millainen nainen määritellään “oikeaksi”, on pitkä kestoinen ongelma urheilussa ja linjaukset ovat aina olleet jossain määrin mielivaltaisia ja ongelmallisia. Semynyan tapaus on hyvä esimerkki niistä vaikeuksista, joita kohdataan kun yritetään sovittaa sukupuolen moninaisuus ahtaan binääriseen kilpaurheiluun. Ongelmat vaikuttavat myös keskittyneen etenkin tiettyihin lajeihin, mikä herättää kysymyksiä kyseisten lajien toimintakulttuurista.
Kuten jo opimme, edes “biologinen” sukupuoli ei välttämättä sovi ahtaaseen binääriseen oletukseen miehestä ja naisesta. Ei siis ole yllättävää mikäli sukupuoli-identiteetti ei välttämättä sovi selkeästi yhteen “biologisen” sukupuolen tai virallisissa dokumenteissa oletetun juridisen sukupuolen kanssa. Identiteetin kehitys on mutkikas prosessi, jossa “biologia” vuorovaikuttaa ympäristön, kulttuuristen paineiden ja henkilön omien sisäisten prosessien kanssa. Olisi ainutlaatuisen epätodennäköistä, jos tämän palapelin palat aina asettuisivat tavalla, jossa sukupuoli-identiteetti vastaa hyvin biologista sukupuolta ja missä se ilmenisi tavalla, joka vastaa tarkasti meidän kulttuurissa yleisesti oletettuja miehen ja naisen rooleja. Todellisuudessa palat asettuvat ihmisillä eri tavalla ja ainakin muutama prosentti ihmisistä on transsukupuolisia, joilla sukupuoli-identiteetti on ristiriidassa biologisen sukupuolen kanssa. Vielä enemmän on niitä, joiden sukupuolen ilmaisu ei sovi ahtaiden sukupuolinormien asettamaan muottiin.
On myös tärkeää huomata, että ulkonäkö ei kerro mitään ihmisen sukupuolesta. Esimerkiksi sukupuolettomaksi itsensä kokeva ihminen on sukupuoleton, vaikka hän ulkoisesti näyttäisi sopivan niin sanottuun perinteiseen binääriseen miehen tai naisen “rooliin”. Aivan yhtä lailla vaikkapa maskuliininen nainen on nainen tai feminiininen mies on mies. Itsensä ilmaisu on yksilökohtaista ja ihmiset voivat ilmaista itseään haluamallaan tavalla sukupuolestaan riippumatta.
Toisilla on siis sukupuoliristiriita ja se sekä ympäröivän yhteisön asenne vaikuttavat merkittävästi näiden ihmisten hyvinvointiin. Tuoreimmassa tautiluokituksessaan Maailman terveysjärjestö WHO ei enää luokittele transsukupuolisuutta mielenterveyden häiriönä. WHO on sitä mieltä, että vanhentunut luokittelu mielenterveyden häiriöstä oli väärä ja on aiheuttanut transihmisille vakavaa haittaa häpeäleiman muodossa. Uusi luokitus mahdollistaa transihmisten pääsyn tehokkaampien tukitoimien piiriin.
Osa transsukupuolisista päätyy sukupuolenkorjausprosessiin tai esimerkiksi blokkerihoitoihin, joilla ehkäistään murrosiän kehitystä. Suomessa hormoniblokkerihoitoa ei kuitenkaan vielä saa ja tämän korjaaminen edellyttäisi translain uudistamista. Suurin osa nykyisin hoitoihin hakeutuvista on syntymässään tytöiksi oletettuja. Tämä voi liittyä siihen, että miesoletettujen siirtyminen naiseksi pitää sisällään voimakkaamman sosiaalisen stigman ja että ympäristö vahtii miesten poikkeamista perinteisistä rooleistaan tiukemmin.
Yhteiskunnan ennakkoasenteet voivat tulla erityisen näkyviksi transihmisten kohdalla. Transnaisten kohtaamat ennakkoluulot ja syrjintä kertoo yhteiskunnassa edelleen yleisistä misogyynisistä asenteista. Tunnettu neurobiologi Ben Barres huomasi tämän konkreettisesti korjattuaan sukupuolensa mieheksi ja ryhtyi tämän havaittuaan hyvin aktiiviseksi tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäjäksi tiedeyhteisössä. Toisaalta Suomessa transpojat/miehet ovat ajatelleet tai yrittäneet itsemurhaa selvästi transnaisia useammin. Tämä voi viestiä siitä, että transnaiset otetaan helpommin osaksi naisten piiriä, kun taas transmiehet jäävät helpommin yksin.
Transsukupuolisuuden ja sukupuolen korjaamisen herättämät vahvat tunteet osoittavat sukupuolen olevan mitä suurimmassa määrin myös kulttuurinen konstruktio. Koska moni hierarkia pohjautuu osin sukupuoleen, sukupuolen korjaaminen myös eräällä tavalla kyseenalaistaa nämä yhteiskunnan rakenteissa olevat hierarkiat. Ihmiset eivät enää pysy heille asetetuissa lokeroissa. Jos sukupuoli olisi vain “biologiaa”, miksi hermostua, kun toiset eivät mahdu muiden asettamiin muotteihin? Miksi käyttää aikaa sukupuolen rajojen partiointiin ja erilaisten ihmisten kiusaamiseen? Eikö se ole yhtä yhdentekevää kuin vahtia painovoiman olemassaoloa? Biologian julistaminen kohtalona ja binääriin pakottavana on karikatyyri biologiasta, jota harva kehitysbiologian ammattilainen tuskin allekirjoittaisi ilman huomattavia “toisaalta ja toisaalta” -vastuuvapauslausekkeita. Siinä pyritään ennen kaikkea käyttämään sosiaalista valtaa skientismin kaavussa ajamaan omia sosiaalisia ja kulttuurillisia päämääriä.
Mitä johtopäätöksiä voimme moninaisuudesta vetää?
Sukupuolen moninaisuus on siis itsestään selvästi todellinen asia sekä biologisesti että sosiaalisesti. Yritykset kieltää tämä ovat yksi denialismin muoto, jolla pyritään rusikoimaan monenkirjava todellisuus vastaamaan omia ahtaita ennakko-oletuksia ja olemassa olevia rakenteita. Määrittelemällä ahtaan binäärinen käsitys sukupuolesta kyetään määrittelemään ulos suljettavat ryhmät ja vartioimaan hyväksyttävän käytöksen rajoja sosiaalisesti. Tämä ei ole vain väärin vaan myös haitallista.
Syrjintä vaikuttaa vahvasti ihmisten hyvinvointiin ja esim. transsukupuolisilla on esimerkiksi merkittävästi korkeampi riski mielenterveyden ongelmiin ja itsemurhaan. He ovat myös viharikosten kohteena todennäköisemmin kuin moni muu ryhmä. Valitettavasti on ihmisiä, joita ahtaista normeista poikkeavien ihmisten kiusaaminen ja nujertaminen ei häiritse, jos se edesauttaa oman hierarkisen maailmanjärjestyksen edistämistä ja ylläpitämistä, mutta ihmisten hyvinvoinnin edistämisen kannalta se on tuhoisaa. Transsukupuolisten, muunsukupuolisten ja intersukupuolisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia ja niiden edistäminen on merkki siitä, että hahmotamme ihmisyyden moninaisuuden.
Meidän on kyettävä ajamaan mm. transihmisten oikeuksia muiden ihmisoikeuksien rinnalla eikä perääntyä jonkinlaisen “trickle down” sosiaalisen oikeudenmukaisuuden taakse, missä toivomme suurempien ryhmien oikeuksien edistämisen valuvan lopulta myös muille. Jos jotain, niin ehkä järjestyksen tulisi pikemminkin olla päinvastainen? Ensin on pidettävä huolta heikoimmassa asemassa olevien oikeuksien toteutumisesta ja kun ihmisten yhdenvertaisuus on periaatteena jalkautunut todellisuuteen ja syrjivien asenteiden olemassaolo yhteiskunnassa on tunnistettu, voimme hyvillä mielin jatkaa moraalisen horisonttimme laajentamista. Tasa-arvokeskustelussa naiserityisistä asioista voidaan keskustella ilman viittauksia epämääräiseen biologiseen sukupuoleen.
Ihmiskunnan kirjolle ja moninaisuudelle tilan tekeminen yhteiskunnassa on lopulta kaikkien etujen mukaista. Ahtaat roolit tukahduttavat myös helpommin binääriin sukupuolijärjestykseen sopivien elämää ja aiheuttavat tarpeetonta kärsimystä. Joustavampi suhtautuminen esimerkiksi miehisyyteen ja siihen, miten sitä voi ilmentää parantaisi monien miesten mielenterveyttä ja edistäisi myös heidän läheistensä hyvinvointia. Tilan tekeminen moninaisuudelle rakentaa rennompaa ja inhimillisempää yhteiskuntaa meille kaikille.
”It matters not what someone is born, but what they grow to be.” Albus Dumbledore
Bella Forsgrén, Kansanedustaja
Johanna Kohvakka, Viite – Tieteen ja teknologian vihreät ry, puheenjohtaja
Jani-Petri Martikainen, Viitteen varapuheenjohtaja, Vihreiden tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöryhmän jäsen
Riikka Aapalahti, Vihreiden tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöryhmän jäsen
Maija Holma, Espoon tieteen ja teknologian vihreiden puheenjohtaja
Elisa Kivistö-Orjatsalo, Viitteen hallituksen jäsen ja Vihreiden sosiaaliturvatyöryhmän jäsen
Touko Niinimäki, Vihreiden sosiaaliturvatyöryhmän toinen puheenjohtaja