Viite kävi 19.8.2019 tutustumassa Olkiluodossa sijaitsevaan Posivan Onkaloon, joka on maailman ensimmäinen lähes valmis ydinjätteen loppusijoituspaikka. Onkalo on peruskallioon kaivettu 450 metrin syvyyteen ulottuva tunneliverkosto. Verkosto koostuu tunneleista sekä pienemmistä pystysuorista rei’istä, jotka toimivat ydinjätekapseleiden säilytyspaikkoina.
Suomen periaatteena on, että maa huolehtii itse ydinjätteen säilytyksestä ja lainsäädäntö kieltää ydinjätteen kuljettamisen Suomesta toiseen maahan. Ydinjätteen loppusijoituksessa Suomi on huomattavasti muita maita edellä. Aikoinaan, kun ensimmäisiä ydinvoimaloita alettiin käyttää sovittiin samalla, että ydinvoimaloiden omistajayhtiöiden tulee valmistella suunnitelma jätteen säilytykselle. Suomen kallioperä on hyvin vakaata, minkä takia Suomesta löytyy useita alueita, jotka soveltuvat jätteen säilytykseen.
Ydinvoimaloista tulevasta jätteestä suurin osa kierrätetään normaalisti. Polttoainesauvat muodostavat vain noin 5 prosenttia jätteestä ja suurin osa jätteestä on säteilylle altistuneita haalareita ja lopuksi reaktorin purkamisesta syntyvää jätettä. Loppusijoitus on tarkoitus aloittaa 2020-luvulla ja tilat suljetaan 2100-luvulla. Onkaloon mahtuu Olkiluodon ja Loviisan kaikkien nykyisten reaktoreiden elinkaaren aikana tuottama jäte. Lisäksi luolasto on mitoitettu siten, että kapasiteettia löytyy myös mahdollisesti tulevaisuudessa rakennettaville Olkiluoto neloselle sekä Loviisan kolmannelle reaktorille.
Ydinjätteen elinkaari
Kun käytetyt polttoainesauvat poistetaan ydinreaktorista, ne siirretään vesialtaisiin, joissa niitä jäähdytetään 30–40 vuoden ajan. Tuona aikana säteilyn voimakkuus laskee tuhannesosaan siitä, mitä se oli reaktorista otettaessa. Kun jäähtynyttä ydinjätettä on kertynyt tarpeeksi yhden tunnelin täyttämiseen, jäähtyneet kapselit siirretään kapselointilaitoikselle, jossa sauvat paketoidaan pallografiittivalurautaiseen sisäkapseliin, joka puolestaan laitetaan kupariseen ulkokapseliin. Tarkoitus on eristää käytetty polttoaine luonnonvoimilta hyvin pitkäksi aikaa. Kapselointi ei kuitenkaan pysäytä säteilyä, vaan täytetty kuparikapseli säteilee edelleen heikosti. Säteily tuottaa lämpöä saman verran kuin saunan kiuas.
Kapseli lasketaan alas Onkaloon, jossa se sijoitetaan etäohjauksella kapselille varattuun säilytysreikään. Reiässä oleva kapseli ympäröidään joka puolelta bentoniitilla. Kun kaikki yhden tunnelin kapselinpaikat on täytetty, koko tunneli täytetään bentoniitilla ja sinetöidään betonitulpalla. Muutamassa vuodessa bentoniitti imee itseensä Onkaloon tihkuvaa kosteutta, joka saa bentoniitin turpoamaan kissanhiekan tavoin. Tällöin se tiivistää koko luolan niin tiiviiksi, että juokseva vesi ei pääse säiliöihin käsiksi. Tällä tavoin säilöttynä kapselit pysyvät koskemattomina satoja tuhansia vuosia ja suojaavat niitä tarvittaessa vaikka yli seuraavien jääkausien. Säteilytasot olisivat kuitenkin alhaisia jo ennen seuraavaa jääkautta, maanpinnalla kapseleista tulevaa säteilyä ei voi havaita eikä sitä pysty erottamaan luonnollisesta taustasäteilystä.
Varastoinnin aikaiset uhat
Kun Onkalo on täytetty 2100-luvulla, alue maisemoidaan ja kapselit jätetään rauhaan. Loppusijoitetuille ydinjätekapseleille voi kuitenkin kuvitella uhkakuvia. Ydinjätteen voisi periaatteessa kaivaa esiin ja käyttää esimerkiksi ydinaseisiin. Onkalon täyttämisen ja tukkimisen jälkeen tämä olisi kuitenkin valtava, vuosien mittainen urakka. Se ei siis onnistuisi salassa.
Toinen uhkakuva on ennenkuulumaton maanjäristys tai muu ilmiö, joka rikkoisi sekä sisemmän että uloimman kapselin. Tällöin radioaktiivinen aine pääsisi kosketuksiin veden kanssa. Säiliöt on kuitenkin sijoitettu 450 metrin syvyyteen, jossa vesi virtaa hyvin hitaasti. Vaikka vesi kontaminoituisi kestäisi todella kauan ennen kuin vesi saavuttaisi maanpinnan. Tässä ajassa säteily heikkenisi. Maanpinnalta säteilevät hiukkaset kulkeutuisivat kasveihin ja siitä ravintoketjua pitkin eteenpäin ihmisiin. Laskelmissa nämä määrät olisivat kuitenkin niin pieniä, että niitä olisi vaikea erottaa luonnon omasta taustasäteilystä. Tämän lisäksi kontaminoitunut alue olisi ainoastaan Onkalon lähiympäristöä, eikä säteily pääsisi kulkeutumaan kauemmas. Todennäköisyys tällaiselle onnettomuudelle on äärimmäisen pieni.
Suomessa ydinjätteen loppusijoitus on siis viimeisiä testejä vaille valmista. Onkaloa ja sen kallioperää on tutkittu laajasti eli riskit on pystytty selvittämään ja niihin on varauduttu. Samankaltaisia alueita on Suomessa enemmänkin eli ydinvoimalakapasiteettia voidaan kasvattaa ilman, että jätteen säilytys aiheuttaisi ongelmia. Kaikissa maissa tilanne ei kuitenkaan ole sama, joten alan osaamiselle on globaalia kysyntää. Tätä varten on vuonna 2016 perustettu Posiva Solutions Oy, jonka tarkoituksena on viedä Posivan osaamista ulkomaille.
Posivan missio on toteuttaa lainmukainen tehtävä ydinjätteen loppusijoituksesta. Toivottavaa toki on, että neljännen polven reaktorit, ns. hyötöreaktorit, joissa pystytään käyttämään polttoaineena nykyisten reaktoreiden synnyttämää jätettä, saataisiin kaupalliseen toimintaan ennen luolaston sinetöintiä. Tällöin loppusijoituksen tarve typistyy tuhanteen vuoteen ja ydinjätteestä saadaan lisää energiaa irti.
Ydinvoima ja ilmaston lämpeneminen
Vierailukeskuksesta oli komea näköala Olkiluodon reaktoreihin lahdelman toisella puolen. OL1 ja OL2 ovat jo vakiintunut näky, ja kolmosrakennuskin on ulkoisesti valmis. Näillä näkymin Olkiluoto 3:n testien on tarkoitus valmistua 2020 heinäkuussa. OL3:n hankkeen perusteella ydinvoimaa on oikeutetusti moitittu hitaudesta ilmastopolitiikan työkaluna. Ajatukset siirtyivät väistämättä myös ydinvoiman lisärakentamiseen.
OL3:sta on vastoinkäymisistään huolimatta tulossa nopeahko tapa lisätä päästötöntä sähköntuotantoa. Jos tarkastelee asioita teknisten rajoitteiden valossa, uusiutuvat ovat heikomman kapasiteettikertoimen takia yhtä nopea sähköntuotannon lisääjä kuin O3-laitos. Tuuli on oikukas ja tarvitsee varavoimaa tai sähkön varastointia noin 5000 h vuodessa. Nykytekniikoilla täysin uusiutuvien varassa toimivasta järjestelmästä tulisi kallis. Ydinvoima Suomessa yltää toiminta-ajassa lähes 8500 tuntiin, eli toimii lähes kellon ympäri kesän huoltotaukoja lukuunottamatta.
Suurta ydinvoimalaa vastaavan määrän sähköä tuottaisi noin 5000 MW tuulivoimaa. Syöttötariffilla on saavutettu 7 vuodessa yli 2000 MW tuulivoimaa. Kaikki eivät pidä tuulivoimastakaan, joten valitukset hidastavat rakentamista. Näillä tiedoilla 5000 MW tuulivoimatehon rakentamiseen menee yli 15 vuotta.
Toisaalta mikään toteutunut päästöttömän sähköntuotannon lisäysnopeus ei riitä, vaan ilmastonmuutoksen torjumiseksi on joko luovuttava osasta energiankäyttöä tai lisättävä päästötöntä energiantuotantoa ennennäkemättömän nopeasti. Fossiilisilla polttoaineilla tuotetaan yhä yli 80 prosenttia energiantarpeesta. Tuuli ja aurinko yltävät juuri ja juuri yhteensä pariin prosenttiin. Ydinvoiman osuus on reilut 4 prosenttia.
Mitä tulee pelättyyn merenpinnan nousuun, niin reaktorilaitosten lattia on 4 metriä merenpinnan yläpuolella. Suurimmatkaan merenpinnan nousuennusteet eivät yllä neljään metriin edes mahdollisen OL4:n käyttöiän aikana, ja ydinvoima voi osaltaan auttaa päästövähennysten saavuttamisessa ja merenpinnan nousun minimoinnissa. Merenpinnan nousu on joka tapauksessa niin hidasta, että siihen ehditään reagoida. Hollanti näyttää esimerkkiä tulvien torjunnassa. Ydinvoimasta osana ilmastonmuutoksen torjuntaa ovat Viitteen puheenjohtaja Johanna Kohvakka ja entinen puheenjohtaja Teemu Meronen kirjoittaneet laajemmin.
Lopuksi
Neljä ryhmämme jäsentä nousi vierailun jälkeen Olkiluodon kolmosen luona Tesla Model 3:n kyytiin. Akku oli ehtinyt täyttyä ydinsähköllä, joten käsillä oli hyvä tilaisuus testata sähköauton toimintamatkaa. Olkiluodosta ajettiin Turun ohitustien kautta Otaniemeen ja edelleen Tikkurilan kautta Viikkiin. Matkalla ei tarvittu välilatausta, vaan 308 kilometrin matkan jälkeen olisi päässyt arviolta vielä 169 km lisää jäljellä olevalla 32% varauksella. Melkein 500 kilometrin toimintamatka moottoritienopeuksista huolimatta olisi ollut vielä viime vuonna uskomatonta, ja osaltaan lisää luottamusta sähköiseen tulevaisuuteen.
Suurena suuntaviivana energiantuotannossa on pyrittävä korvaamaan fossiiliset polttoaineet sähköllä. Samalla sähköntuotannon päästöt on painettava nollan lähelle vaikka sähköntuotanto lisääntyisi.
Vierailu Onkalossa vakuutti meidät siitä, että ydinjätteen loppusijoitukseen on Suomessa syvennytty huolella ja käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus on tehty niin hyvin kuin mahdollista.
Kirjoittanut: Peppi Seppälä, Antti Van Wonterghem ja Jonni Lehtiranta
Kirjoittajat ovat Viitteen ja Viitteen paikallisyhdistysten aktiiveja.