Meneillään olevaan teknologiamurrokseen on suhtauduttu monin eri tavoin, mutta ei aina sen laajoja vaikutuksia pohtien. Jos haluamme valjastaa muutoksen ennen kaikkea hyvään, korostuu tarve satsata koulutukseen ja yleissivistykseen.
Suomessa vallitsee laaja yhteisymmärrys siitä, että teknologian nopea kehitys voi tarjota korkean koulutustason maalle paljon mahdollisuuksia, kunhan satsaamme riittävästi koulutukseen, tieteeseen ja tutkimukseen. Toisaalta emme voi enää tuudittautua siihen, että osaamisemme olisi itsestäänselvää.
Muutoksesta on povattu välillä katastrofejakin, mutta yleisempää on suhtautua siihen naiivisti, ajatellen kehittyvän teknologian vapauttavan meitä ja korjaavan monet maailman ongelmat, alkaen ilmastonmuutoksesta ja päätyen esimerkiksi sortohallintoihin.
Kuvaavaa on, että mainittuihinkin ongelmiin ratkaisut ovat pitkälti jo olemassa ja kyse on lähinnä siitä, onko ihmiskunta valmis niihin tarttumaan.
Myös politiikassa teknologiapuhe on usein naiivia. Hyvä esimerkki tästä on valtioneuvoston tuore tulevaisuusselonteko, joka sivuutti täysin esimerkiksi kansalaisten profilointiin ja datan käyttöön liittyvät eettiset ongelmat
Toisaalta myös teknologiaan liitettyjen uhkien osalta sama levy on soinut oikeastaan jokaisen teollisen vallankumouksen aikana. Vievätkö koneet työt, muutummeko ruutuja tuijottaviksi zombeiksi?
Arjessa teknologiamurros näkyy monille teknologian käyttötapojen kautta. Hyvä esimerkki on sosiaalinen media ja erilaiset alustapalvelut, jotka vaikuttavat yhteiskuntiin ja yksilöiden välisiin suhteisiin monin tavoin. Tinderistä voi löytää rakkauden mutta toisaalta sosiaalisten medioiden suuren käytön on havaittu lisäävän masennusta ja yksinäisyyden tunteita. Tai vaalikeskusteluja käydään ilman hierarkioita suoraan twitterissä, toisaalta joskus trolliarmeijan kanssa. Tai nuoren oma sosiaalinen yhteisö voi löytyä verkosta, jossa toisaalta liikkuu myös saalistajia.
Vielä arabikevään aikana viime vuosikymmenen vaihteessa sosiaalinen media nähtiin emansipoivana, kokonaisia kansakuntia vapauttavana voimana, joka valjasti internetin mahdollistaman reaaliaikaisen tiedonvälityksen demokratian ja ihmisoikeuksien edistämiseen. Nämä ajatukset kuitenkin hautautuivat nopeasti Libyan aavikolle ja Välimeren aaltoihin.
Viime vuosina on herätty keskustelemaan alustajättien vallasta. Ovathan maailman arvokkaimmat yrityksetkin jo nykyisin teknologiajättejä, kuten Apple, Amazon, Alphabet eli Google, Microsoft, Facebook, Alibaba, Tencent jne. Monen arjessa käytetyimpiin kuuluva Facebook, on ollut kerta toisensa jälkeen mukana skandaaleissa ja sosiaalisiin medioihin on liitetty kaikkea informaatiosodasta vaalivaikuttamiseen ja ihmisten henkilökohtaisen datan kyyniseen hyödyntämiseen.
Kaiken tämän keskellä eräs näkökulma jota pitäisi pohtia paljon laajemmin on teknologiamurroksen ja sivistyksen välinen suhde. Kun esimerkiksi työelämän ammattiosaaminen vaatii yhä pikkutarkempaa erikoistuvaa osaamista, on uhkana se, että esimerkiksi yleissivistyksen perustaa nakerretaan koulutuksessa. Suomessakin Sipilän hallitus on toteuttanut miljardiluokan koulutusleikkauksia juuri nyt, kun teknologiamurros edellyttäisi aivan erityisiä satsauksia koulutukseen. Koulutuksen valjastaminen yhä enenevästi elinkeinoelämän tarpeisiin on myös akuutti haaste etenkin korkeakoulujen perustutkimukselle. Ilman vankkaa yleissivistävää pohjaa meidän on paitsi vaikeaa synnyttää uusia innovaatioita, myös pitkän päälle mahdotonta pärjätä ja toimia avoimena yhteiskuntana. Esimerkiksi historiattomuus politiikassa uhkaa jo vakavasti demokratiaa monissa maissa, ja Suomessakin kuulemme monissa puheenvuoroissa kaikuja esimerkiksi 1900-luvun alun totalitaristisilta ajoilta.
Kouluissa puhutaan kyllä digiloikasta, mutta eteneminen on yhä usein laitevetoista, vailla syvempää ymmärrystä siitä mitä teknologialta oikeastaan halutaan. Tabletti kädessä on vain työkalu eikä kännykän räplääminen infoähkyssä synnytä yhtään innovaatiota, vaan päinvastoin voi rapauttaa jopa kykyämme keskittyä ja ajatella.
Esimerkiksi algoritmien valta on jo niin suuri, että algoritmisen ajattelun opettaminen ja asiaan liittyvän ymmärryksen lisääminen tulisi nähdä kansalaistaitoina, joita kaikkien tulisi jossain määrin hallita. Erityisen tärkeitä ovat myös monipuoliset medialukutaidot, joiden avulla voimme suojautua esimerkiksi kaikenlaiselta valeinformaatiolta, jonka levittämiseen tekoäly ja uudet teknologiat tuovat uusia keinoja.
Vaikka moni aikuinen, etenkin iäkkäämpi ihminen tuskailee omassa arjen teknologiamurroksessaan palvelujen muuttuessa, on asia kuitenkin erityisen ajankohtainen lasten kannalta. Satsaukset lapsiin ja nuoriin ovat paitsi fiksua sosiaali- ja koulutuspolitiikkaa, myös elinehto jos yhteiskunta haluaa pärjätä tulevaisuudessa. Siksi meidän tulisikin käydä laajaa keskustelua siitä mitä me oikeastaan teknologialta ja teknologiamurrokselta haluamme, mihin vedämme rajoja ja mikä on eettisesti ja inhimillisesti kestävää. Samalla meidän on annettava jo pienille lapsille valmiudet pärjätä tietovirrassa ja myös suojata itseään verkossa, mahdollistaa heille kokonaiskäsityksen muodostaminen asioista ja turvattava koulutuksen resurssit ja riittävä koulutuksen yleissivistävyys. Näillä perustuksilla voimme rakentaa kestävää ja ihmislähtöistä teknologiasuhdetta ja yhteiskuntaa.
Olli-Poika Parviainen
kirjoittaja on teknologiapolitiikkaan perehtynyt Vihreän eduskuntaryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja Pirkanmaalta