Koralliriutat, ilmastonmuutos ja riskien hallinta
Vuonna 2050 Australian Suuri Valliriutta, maailman suurin meriekosysteemi, on kuollut. Ilmaston lämpeneminen on koitunut tuon ihmeellisen merenalaisen valtakunnan kohtaloksi. Valtava määrä lajeja on kadonnut – Ikuisiksi ajoiksi.
Vuoteen 2050 on vain 32 vuotta aikaa. Valtaosa meistä on silloin edelleen elossa. Vuonna 2050 katsot peiliin. Voitko silloin rehellisesti sanoa, että teit kaiken mahdollisen katastrofin estämiseksi? Luovuit lomalennoista, muutit ruokavaliotasi, tingit omasta mukavuudestasi? Voitko sanoa, että kaikki mahdolliset keinot käytettiin?
Ethän vain tarrautunut fantasiaan, jolla ei ollut näyttöä toimivuudesta? Oliko Valliriutta se uhri, jonka sinä uhrasit, kun etsimme täydellistä energiaratkaisua? Keskityitkö ratkaisuihin, jotka eivät olleet riittäviä? Et kai sortunut äänestäjien miellyttämiseen?
Haastan sinut pohtimaan, mitä voimme tehdä riuttojen pelastamiseksi? Ison mittakaavan keinoilla, kuten ydinvoimalla tai geoteknisillä menetelmillä, on riskinsä. Mutta miten ne vertautuvat siihen riskiin, että koralliriutat – maailman rikkaimmat ekosysteemit – menetetään?
Jotkut sanovat, ettei riuttoja edes voida pelastaa. Itse en ole valmis luovuttamaan. Meidän on varmistettava, että tutkimme kaikki mahdollisuudet. On tehtävä ne ratkaisut, joita riuttojen pelastaminen edellyttää. On totta, että moniin näistä ratkaisuista liittyy riskejä. On kuitenkin syytä pitää mielessä, että ilmastonmuutos on totaalinen, koko planeetan laajuinen riski, ja se toteutuu täysin varmasti.