Fossiilitalous on suurissa vaikeuksissa globalisoituneessa maailmassa, sillä fossiilisen energian hinta on ollut viime vuosina kalleimmillaan lähes 150 vuoteen. Talouttamme voi kutsua fossiilitaloudeksi, sillä fossiilinen energia kattaa yli 80 % kaikesta energiankulutuksesta. Lisäksi talous ei ainakaan aiemmin ole kasvanut ilman, että energiankulutus kasvaa (kuva 1).  Energiahistorioitsija Vaclav Smilin mukaan talous 16-kertaistui 1900-luvun aikana ja energiankulutus peräti 17-kertaistui samana aikana.

Kuva 1. Energiankulutus on kasvanut talouden koon myötä. Lähteet: Maailmanpankki ja BP Statistical review of world energy 2012.

1970-luvun öljykriisit hiukan ”tehostivat” energiankäyttöä, mutta tarvittaisiin vielä radikaalimpaa talouskasvun ja energiankulutuksen irtikytkentää, mikäli haluamme vielä tavoitella talouskasvua. Mikäli tätä irtikytkentää ei pystytä tekemään, tulee talouskasvu törmäämään resurssirajoitteiden lasikattoon – luultavasti hyvin pian. Talouskasvussa itsessään ei ole mitään vastustamisen arvoista. Talouskasvun ongelmana ovat ”vain” sen lieveilmiöt, kuten ympäristön saastuminen, tuloerojen kasvu, rajallisten resurssien liikakäyttö. Tuloerojen kasvua voitaisiin rajoittaa tulonsiirroilla, joten se ei olisi ylipääsemätön ongelma. Varsin vähän pohdittu asia on rajallisten resurssien oikeudenmukainen jako eri sukupolvien välillä.

Väittäisinkin, että 1970-luvun öljykriisien aika ei ole ohi, vaan että teollisuusmaat ovat jälleen öljykriisissä (kuva 2). Tämä öljykriisi on ensimmäistä kertaa peräisin geologisista rajoitteista aiempien öljykriisien johtuessa Lähi-idän hintakartelleista ja poliittisesta epävakaudesta. Nykyinen öljykriisi ei näy yhtä jyrkkänä kulutuksen laskuna kuin aiemmissa, mutta merkillepantavaa on, että öljynkulutus on kääntynyt kehittyneissä maissa laskuun ensi kertaa historian aikana. Talouden pitää pystyä sopeutumaan uuteen tilanteeseen eli irtautua energiankulutuksen kasvusta ennen kuin talouskasvu voi jatkua.

Kuva 2. Öljynkulutus ja kolme öljykriisiä.

Kehittyvä maailma käyttää enemmän kivihiiltä ja siellä öljytynnyri löytää tiensä keskimäärin tuottavampaan hankkeeseen kuin länsimaissa, joten siellä energiankulutus ja talous voivat ainakin toistaiseksi kasvaa. Tämä heijastuu siihen, että sekä öljyn että kivihiilen markkinahinnat ovat historiallisen korkealla (kuva 3 ja kuva 4) hinnassa. Maakaasulla on ainakin toistaiseksi ollut paikallisemmat markkinat, joten sen hintaa ei ole tässä otettu esille. Liuskekaasua käsitellään kirjoituksen loppupuolella.

Kiinan liittyminen maailman kauppajärjestöön vuonna 2001 näkyykin useissa energian kulutukseen ja hintaan liittyvissä tilastoissa muutaman vuoden viiveellä. Kehittyvän maailman lisääntynyt öljynkulutus on enemmän kuin kompensoinut länsimaiden vähentyneen öljynkulutuksen, minkä vuoksi energian hinta on pysytellyt korkealla.

Kuva 3. BP Statistical review of world energy 2012. Hinta vuoden 2011 dollaria.

Kuva 4. Lähde: McCloskey Coal Information Service ja BP Statistical review of world energy 2012.

Nyt Kiina vastaa jo puolesta maailman kivihiilen kulutuksesta. Kiinan ja Intian yhteinen kivihiilen kulutus on tällä hetkellä jo lähes 60 % kaikesta hiilen menekistä (kuva 5). Kuvassa 5 Kiina ja Intia vastaavat suurimmasta osasta ”Muut kuin OECD” -kulutuskäyrän hurjasta noususta vuoden 2001 jälkeen. Tämä osaltaan kaunistaa Suomenkin hiilidioksidipäästötilastoja, sillä osa kulutuksemme päästöistä syntyy kehittyvissä maissa. Toki pitää muistaa, että suurin osa ilmaston sisältämästä ihmiskunnan aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä on syntynyt länsimaissa eli ilmastonmuutoksen hillinnän taakanjako kuuluu sekä teollisuus- että kehittyville maille.

Kuva 5. BP Statistical review of world energy 2012.

Öljymarkkinoiden hintasignaali ei toimi

Normaalisti toimivilla markkinoilla hyödykkeen hinnan noustessa sen vaihdettu määrä nousee. Kuvasta 6 voidaan havaita, että näin oli öljynkin osalta aina vuoteen 2004 asti, kunnes sen kysyntä on ollut liian suurta tarjontaan nähden eikä tarjontaa ole pystytty nostamaan. Öljyn tuotantoa rajoittavat ensi kertaa geologiset tekijät.

Kuva 6. U.S. Energy Information Administration (EIA).

Kuvan 6 öljyhinnat ovat inflaatiokorjaamattomia, mikä saattaa hiukan ”jyrkentää” varsinkin vuosien 1987-2004 pisteparvea, mutta kuvasta 7 voidaan havaita, että öljyn tuotantomäärä ei ole reagoinut kohonneeseen öljyn hintaan vuoden 2005 jälkeen, joten tilanne ei selity pelkästään inflaatiolla. Kansainvälinen energiajärjestö IEA – joka on katsaus katsaukselta korjannut öljyn optimistisia tuotantoennusteitaan alaspäin – arveli vuoden 2010 katsauksessaan, että öljyn tuotantohuippu saavutettiin vuonna 2006. Viime vuosina öljyntuotannon tilavuudessa yhä suurempi osa on ollut ns. maakaasusta saatavia nesteitä, joiden energiatiheys on pienempi kuin perinteisen öljyn. Sikäli BP:n ja IEA:n raportointitapa on hiukan harhaanjohtava (lisätietoa esim. Kjell Aleklettin kirjassa Peeking at Peak Oil, 2012).

Kuva 7. Öljyn tuotantomäärä ei reagoi nousevaan hintaan ja on polkenut paikallaan jo lähes kymmenen vuotta. Lähde: BP Statistical review of world energy 2012.

Öljyntuotanto kääntyy varsin todennäköisesti pian laskuun, mikäli kehittyvissä maissa kysynnän kasvu ei pienene. Sen vuoksi on syytä pohtia miltä öljyn tuotantohuippu ja sitä seuraava öljyn saatavuuden lasku voisi näyttää.

Miltä öljyhuippu saattaa näyttää

Historiasta on 1970-lukujen öljykriisien lisäksi löydettävissä kaksi parinkymmenen vuoden takaista keinotekoista, paikallista öljyhuippua. Nämä tarjoavat mielenkiintoisen, joskaan ei välttämättä tulevaisuutta ennakoivan, näkökulman siitä mitä edessä saattaa olla, mikäli öljyä ei enää saada vapailta markkinoilta entisellä tavalla. Näiden lisäksi on kolmas tapaus, jossa markkinoilla olevan bensiinin määrä tippui rajusti.

Tapaus 1 – Kuuba 1991

Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Kuuban öljynsaanti Venäjältä oli enää kymmenys entisestä. Kuuban teollisuus, liikenne ja maataloustuotanto romahtivat. Kuuban maatalouskoneiden kanta oli aikaansa nähden moderni. Lannoitteiden ja torjunta-aineiden valmistus loppui energiapulaan samaan aikaan kuin traktoreiden sekä puimureiden polttoaine loppui. Kuubassa kuitenkin onnistuttiin muuttamaan maanviljely suurelta osin luomuviljelyksi ja kansa selvisi nälkiintymiseltä vaikka kirjaimellisesti kärsikin nälästä.

Tapaus 2 – Pohjois-Korea 1991

Pohjois-Korean kriisi muistuttaa Kuubaa, mutta ei päättynyt yhtä onnellisesti. Tämäkin öljykriisi sai alkunsa vuonna 1991 Neuvostoliiton hajoamisen myötä. Myös Pohjois-Koreassa oli Neuvostoliiton avulla Korean sodan jälkeen modernisoitu maatalouskalusto, joka oli riippuvainen fossiilisesta energiasta. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen halvan öljyn virta Pohjois-Koreaan tyrehtyi. Liiallisesti lannoitettu maa haittasi paluuta perinteiseen maanviljelyyn. Maatalouskoneista 80 % jäi ilman öljytuotteita ja siten pois käytöstä, mitä korvaamaan tarvittiin 10 % väestöstä. Vaikka maataloudessa työskentelevien henkilöiden määrä puolitoistakertaistui, niin maataloustuotanto putosi 60 %. Tämä Pohjois-Korean tapaus on kelvannut esimerkiksi öljyhuipun kuvauksesta myös Saksan puolustusvoimien Peak Oil –raporttiin vuodelta 2010 (http://www.energybulletin.net/sites/default/files/Peak%20Oil_Study%20EN.pdf).

Tapaus 3 – Englanti 2000

Englannissa koettiin polttoainekriisi vuonna 2000, jolloin bensiinin hinta nousi yli kipukynnyksenä pidetyn 4 puntaa gallonalta. Tuolloin noin 150 tyytymätöntä maanviljelijää, kuljetusyrittäjää ja taksiautoilijaa järjestivät spontaanin mielenosoitusmarssin, joka laajeni matkapuhelinten ja radion välityksellä pian ympäri maata. Tämän seurauksena öljynjalostamoilta lähti vain yksi bensiinirekka tunnissa aikaisemman 20 sijasta. Öljy-yhtiöt yrittivät hyötyä tilanteesta saadakseen verohuojennuksia, mikä pahensi tilannetta. Viiden päivän jälkeen kolmannes maan huoltoasemista oli suljettuna. Kuudentena päivänä huoltoasemilla tapeltiin bensiinistä. Sairaanhoitajien autoista varastettiin bensat ja suuret kauppaketjut ilmoittivat leivän ja maidon säännöstelystä. Yhteiskunta ja sen just in time -logistiikka oli polvillaan alle viikossa.

Olemmeko nyt valmiimpia öljykriisiin kuin 1970-luvulla?

Ensimmäisten öljykriisien seurauksena öljynkäyttöä tehostettiin Suomessa ja sitä ei käytetty enää 1980-luvulla esimerkiksi sähköntuotantoon kuin murto-osa öljykriisejä edeltävästä ajasta. Öljyn kulutus vähenikin Suomessa lähes 30 % 1970-luvun alusta seuraavan vuosikymmenen loppuun mennessä (http://energia.fi/energia-ja-ymparisto/energialahteet/oljy) vaikka itse primäärienergian kulutus kasvoi lähes kolmanneksella. Tämä on huikea saavutus.

Suuri osa helpoista keinoista on kuitenkin nyt käytetty, joten seuraavassa öljypulassa Suomessa jouduttaisiin miettimään keinoja jotka saattaisivat aiheuttaa suurempaa vahinkoa taloudelle. Nopeusrajoitukset ja polttoaineiden saannin rajoittaminen saattaisivat kuulua keinovalikoimaan. Yhdysvalloista on kokemuksia, joiden mukaan jo 5 %:n rajoitus bensiinin saantiin vuonna 1979 sai ihmiset käyttäytymään niin epärationaalisesti, että polttoainepula paheni enemmän kuin 5 %:n vähennys antaisi ymmärtää (http://www.esf.edu/efb/hall/2009-05Hall0327.pdf).

Suomessa oli vielä vuonna 2009 noin 235 000 öljylämmitteistä pientaloa (http://www.oil.fi/sites/default/files/sivut/sisaltosivu/liitetiedostot/7_3_2_lammitysmuotojen_paastot.pdf) vastaten 22 %:n osuutta pientalojen rakennuskannasta. Öljylämmityksen osuus Suomessa käytetystä öljytä on noin 10 % (http://www.oil.fi/fi/lammitys/oljylammitys-suomessa), joten öljylämmityksen puolittaminen esimerkiksi bioperäistä öljyä käyttäen pienentäisi Suomen öljynkulusta viisi prosenttia. Tällöin yli sataan tuhanteen öljykattilaan pitäisi tehdä muutoksia. Tämä antaa perspektiiviä öljynkulutuksen vähentämisen haasteellisuuteen.

Viiden suuren öljy-yhtiön tuotanto on pudonnut neljänneksellä

Maailmanlaajuisten jättimäisten Öljy-yhtiöiden BP, Total, Chevron, Shell ja Exxon yhteenlaskettu raakaöljyn tuotanto oli suurimmillaan vuonna 2004 ja on pudonnut sen jälkeen neljänneksellä (http://www.theoildrum.com/node/9946). Jokaisella näistä se on ollut laskussa viimeistään vuodesta 2007. Tämä tarkoittaa ymmärtääkseni sitä, että yhä suurempi osa öljystä myydään markkinoiden ulkopuolella kahdenvälisin sopimuksin kansallisten öljy-yhtiöiden toimesta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että esimerkiksi Suomi ei välttämättä saa enää markkinoilta öljyä niin paljon kuin ennen. Strateginen kumppanuus voi jossain kohdassa myös vaikuttaa siihen kuka öljyä saa jos siitä tulee pulaa.

Öljyntuotannon ja öljylöytöjen välinen kiila

Öljyesiintymiä ei ole vuosikymmeniin löydetty siinä tahdissa kuin öljyä on kulutettu (kuva 8). Tuotannossa on aloitettu ensin helpoista lähteistä ja siirrytty kalliimpiin ja hankalampiin esiintymiin.

Kuva 8. Öljyesiintymien löydöt ja tuotanto vuosina 1960-2009. Kuva muokattu lähteestä IEA, World Energy Outlook 2010.

Liuske-esiintymät pelastavat fossiilitalouden?

Meistä kaikki ovat varmasti kuulleet, että epäkonventionaaliset liuske-esiintymät tekevät Yhdysvalloista energiaomavaraisen ja riittävät pitkäksi aikaa. Kumpikaan näistä väitteistä ei valitettavasti kestä kriittistä tarkastelua. Lisäksi liuske-esiintymien hyödyntämisellä voi olla ennalta-arvaamattomia ympäristöseurauksia, kuten pohjavesien pilaantuminen.

Yhdysvaltain energiaviranomainen (EIA) arvioi, että liuskeöljyn tuotanto ei koskaan tule pääsemään sellaisiin lukemiin, että Yhdysvalloista voi tulla omavarainen öljyn suhteen ellei öljyn kulutus alene huomattavasti. Joku Yhdysvaltain entisistä presidenteistä totesi joskus, että amerikkalainen elämäntapa ei ole neuvoteltavissa. Amerikkalainen öljynkulutus on kuitenkin jo vähentynyt suurimmista luvuistaan. Yhdysvaltain kaikkien aikojen öljyntuotantohuippu oli vuonna 1970 ollen noin 9,6 miljoonaa tynnyriä päivässä. EIA:n arvion mukaan Yhdysvallat ei enää koskaan tule pääsemään edes 8 miljoonaan tynnyriin päivässä ja öljyntuotanto tulee laskemaan Yhdysvalloissa vuodesta 2020 alkaen (kuva 9).

Kuva 9. EIA:n arvion mukaan liuskeöljyn tuotantohuippu on ennen vuotta 2020. Musta alue edustaa liuskeöljyä.

Yhdysvaltain liuskekaasun arvioitu tulevaisuus on ruusuisempi kuin liuskeöljyn ja Yhdysvalloista tuleekin EIA:n arvion mukaan maakaasunviejä, mutta ei ennen vuotta 2020 (kuva 10).  Vientiin (net imports –käyrä laskee alle nollan) ei riitä mullistavia määriä maakaasua vuoteen 2040 mennessä. Vuoden 2011 lopusta alkaen liuskekaasun tuotanto ei ole enää noussut. Tuolloin valmiiksi poratut kaivot on otettu hiljalleen tuotantoon maakaasun hinnan noustessa, mutta arvioiden mukaan amerikkalaisen maakaasun hinnan täytyy kaksinkertaistua ennen kuin uusien esiintymien hyödyntäminen on taloudellisesti kannattavaa. Tuon alla olevan kuvan perusteella en pitäisi järkevänä rakentaa itämeren rantoja täyteen nesteytetyn maakaasun vastaanottoterminaaleja, varsinkin jos niitä rakennetaan muualle kiivaasti.

Kuva 10. Maakaasun tuotanto- ja viestiarvio Yhdysvalloissa vuoteen 2040 saakka (EIA).

Öljyn hinta tulevaisuudessa

Öljyn hinta-arvioita tulevaisuudessa ovat esittäneet useat tahot. Kuvassa 11 on OECD:n tuoreen raportin ennuste öljyn hinnasta vuoteen 2020 asti. Sen mukaan öljyn hinta tulee nousemaan rajusti. Raportissa ei pohdittu, että kestääkö maailman talous näin korkeata hintaa vai tuhoutuuko öljyn kysyntää niin paljon, että öljyn hinta alenee ja koemme hyvin alhaista talouskasvua ja kenties taantumia? New Economics Foundation  (NEF)-ajatuspajan tuoreessa julkaisussa esitetyn arvion mukaan Kiinan talouskasvu kestää 100–110 dollarin (http://dnwssx4l7gl7s.cloudfront.net/nefoundation/default/page/-/files/Glass_ceiling_webReady_.pdf) barrelihintaa. Siitä ei olla nyt kaukana. Mikäli NEFin arvio ja OECD:n raportin ennuste pitävät molemmat paikkana, niin Kiinankaan talouskasvu ei ole kestävällä pohjalla – edes öljyn hinnan suhteen.

Kuva 11. Eräs öljyn hintaskenaario. Lähde: Fournier, J. et al. (2013), “The Price of Oil – Will it Start Rising Again?”, OECD Economics Department Working Papers, No. 1031, OECD Publishing.

Johtopäätökset

Halvan öljyn loppumiseen ja öljyntuotannon pienenemiseen olisi ollut hyvä varautua jo vähintään kymmenen vuotta sitten. Nyt alkaa olla jo kiire. Onneksi lähes kaikki ilmastonmuutosta hillitsevät toimet soveltuvat öljyntuotannon huipun ja sen jälkeen väistämättä edessä olevan tuotannon laskun aiheuttamiin haasteisiin. Valitettavasti suuri osa öljyhuipun nopeista hillitsemiskeinoista pahentaa ilmastonmuutosta. Öljyn tuotantohuippuun onkin sopeuduttava niin, että siitä on mahdollisimman vähän haittaa ympäristölle ja taloudelle. Keskustelu sopeutumiskeinoista on aloitettava välittömästi.

Aki Suokko
Filosofian tohtori,
Viitteen jäsen

P.S.  Lisätietoa tiedonjanoisille:

  1. Kirja Suomi öljyn jälkeen, Into 2013. Kirjasta on lyhyt esittely täällä: https://henkilot.vihreat.fi/aki.suokko/2013/04/01/kirja-arvio-suomi-oljyn-jalkeen/
  2. David Hughes, Drill, baby, drill (hyvä katsaus liuskeöljyn ja –kaasun saatavuuteen)