Julkinen keskustelu perustulosta on lähes kadonnut, vaikka tarve sosiaaliturvan uudistamiselle vain kasvaa. Tyyntä myrskyn edellä? Ennakoin, että viimeistään 2030-luvulla työelämän teknologiamurros nostaa perustulon yhdeksi Suomen ajankohtaisimmista aiheista ja keskustelu voi leimahtaa nopeastikin.

Vihreät on Suomen johtava perustulopuolue, mutta mekään emme ole olleet kovin paljoa äänessä aiheesta viimeaikoina. Olemmeko vain jääneet kauhusta kankeina tuijottamaan, kun Orpon hallitus on repinyt hyvinvointiyhteiskuntaa riekaleiksi?

Kiitos Hämeen vihreille naisille, perustuloa koskevasta puoluekokousaloitteesta. Nyt on todellakin aika päivittää perustulomallimme ja nostaa se takaisin julkiseen keskusteluun.

Nyt ei pidä lannistua. Vaikka Orpon hallitus on tehnyt karua politiikkaa, niin visioksi paremmasta tulevaisuudesta ei riitä pelkästään peruuttelu.

Meidän pitää tehdä periaatteellista rohkeaa politiikkaa ja esittää, miten tulevalla kaudella korjataan järjestelmää entistä ehommaksi – kohti perustuloa.

Jos kiinnostuit siitä, miten se teknologiamurros tähän liittyikään, niin tervetuloa lounastauolla oheistapahtumaan, jossa esitellään vasta valmistunutta Syvätek­no­lo­gioiden vaikutukset politiik­kaan -keskus­te­lu­pa­peria.

Antti ’Jogi’ Poikola
Puoluekokousedustaja
Helsingin tieteen ja teknologian vihreät