Puoluevaltuuston kokouksessa 17.-18.5. viiteläiset edustajat pitivät useita hienoja puheenvuoroja ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä. Jaamme näitä puheenvuoroja myös liiton nettisivuilla.
Kansanmurha. Ekokriisi. Sota. Politiikka, joka lyö lyötyä.
Maailma on kaameassa tilassa.
Tätä on yhteiskunnallisesti valvelutuneena ja politiikkaa tekevänä ihmisenä vaikea kestää. Puhumattakaan siitä, että asioille jaksaisi kerta toisensa jälkeen yrittää tehdä jotain.
Enkä minä ole ainoa. Vuoden 2024 Nuorisobarometrin mukaan tulevaisuuteensa optimistisesti suhtautuu enää 61 % nuorista, kun aikaisempien 16 vuoden aikana nuorten tulevaisuususko on pysynyt stabiilina: noin 80 % nuorista on suhtautunut tulevaisuuteensa optimistisesti tai erittäin optimistisesti.
Me Vihreät olemme kuitenkin luvanneet strategiassamme, että: “Luomme yhdessä rohkeita tulevaisuuden ratkaisuja ja uusia tapoja tehdä politiikkaa. Vihreät tarjoaa vision hyvästä elämästä muuttuvassa maailmassa. Olemme liike kohti parempaa tulevaisuutta.”
Tämä tuntuu juuri nyt olevan työn ja tuskan takana, miltei saavuttamattomissa. Mistä löytyisi toivoa? Sellaista toivoa, joka ei ole tyhjää lätinää ja väkisin puristettua puhetta ja hyödyttömiä lauseita.
Itse käännyn tässä tutkimuksen puoleen.
Edesmennyt professori Rick Snyder (1944-2006), toivon tutkimuksen uranuurtaja määrittelee, että toivo koostuu kolmesta elementistä:
– Tavoitteiden ajattelusta ja asettamisesta
– Motivaation löytämisestä niiden saavuttamiseksi
– Konkreettisten keinojen kehittämisestä
Tällaisena toivo ei ole yksilöiden ominaisuus – tarvitaan toivon arkkitehtuuria ja toivon kulttuuria. Tästä kierrän työssäni puhumassa monenlaisissa organisaatioissa. Tarvitaan yhteisiä oletuksia, uskomuksia, normeja ja käytäntöjä, jotka levittävät toiveikkaita ajatuksia ja käyttäytymistä organisaation tavoitteiden saavuttamiseksi
Me Vihreiden puoluevaltuustossa tuotamme monenlaisia asioita, emme vain ohjelmapapereita. Juuri me voimme olla rakentamassa toivon arkkitehtuuria. Meidän pitää puhua yhdessä toivosta, mutta myös epätoivosta.
Psykoterapeutti, tietokirjailija Maaret Kallion mukaan epätoivo ei ole toivon vastakohta vaan sisar. Kuin lauseen pilkku, jonka jälkeen toivon horisontti voi vielä aueta. Meidän pitää puhua yhdessä niistä asioista, konkreettisista teoista, tapahtumista, suunnitelmista, joilla luodaan toivoa tälle porukalle ja sitä kautta kaikille.
Ilman toivoa meillä ei ole mitään.
Jenni Spännäri
Viiteläinen puoluevaltuuston jäsen